Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2000

Ulla Tiililä

Kieli työssä

Tekstejä ja tunteita sosiaalityössä

Tuula Poikonen on vammaispalvelujen johtava sosiaalityöntekijä. Hänen työnsä on neuvottelemista, järjestelemistä, arviointia ja harkintaa. Se on puhelimessa puhumista, kokouksiin osallistumista, asiakkaiden tapaamista ja jossain välissä myös tekstien kirjoittamista: siis kielenkäyttöä.

---

Työt ja kiire ovat sosiaalityöntekijä Tuula Poikosen kokemuksen mukaan viime vuosina lisääntyneet huimasti. Hänellä onkin perspektiiviä työhönsä: hän on työskennellyt Helsingin kaupungin palveluksessa lähes kaksikymmentä vuotta, niistä kymmenen nykyisessä toimipaikassaan.

Poikosen työt ovat monesti erilaisten tekstien tekemistä. Poikonen kirjoittaa työkseen esimerkiksi kirjeitä, päätöksiä, tiedotteita, työryhmien pöytäkirjoja ja raportteja. Kun päivittäin voi olla jopa kolme neljä kokousta, ei kirjallisille töille aina ole riittävästi aikaa. Rauhaa kirjoittamiselle on usein vasta illalla kokousten jälkeen, ja työpäivä venyy. Kuten moni muukin nykyään myös Poikonen ottaa kirjoitustöitä kotiin. Rauhoittaakseen yksityiselämäänsä hän on viime aikoina tietoisesti pyrkinyt vähentämään kotona kirjoittamista, mutta työt seuraavat ajatuksissa mukana, vaikkei niitä paperille panisikaan: ”En tee hienoja pumaskoja, mutta päässä pysyy asioita: hanketta miettii kävellessä, kotona tiskatessa.”

Poikonen arvelee kiireen ja töiden lisääntymisen johtuvan osittain lamavuosista. Nyt suunnitellaan ja seurataan kaupungin taloutta enemmän kuin aiemmin, mikä tuottaa lisätöitä. Lisäksi Poikosen mukaan erilaisia kehittämishankkeita on nykyään paljon enemmän kuin 80-luvulla.

Ryhmätekstejä

Poikonen korostaa yhteistyön merkitystä työssään. Yhteistyötä tehdään myös tekstien laatimisessa. Esimerkiksi esite vammaispalveluista syntyi niin, että Poikonen ”kirjoittaa sujautti” siihen pohjat. Tekstiluonnosta käsiteltiin tämän jälkeen työryhmässä ikään kuin kollektiivisena prosessikirjoittamisena.

Ryhmässä kirjoittamista ei ainakaan entisaikaan opetettu koulussa. Työelämässä on kuitenkin osattava toimia porukassa: ”Olen saanut hyvää käytännön koulutusta täällä työpaikalla viime vuosien aikana. Enää ei niin hirveästi hikeennytä, jos joku sanookin, ettei tämä olekaan niin hyvin sanottu, vaikka se itsestä ensin näyttää kauhean hyvältä”.

Kirjoittaessaan Poikonen tekee yhteistyötä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Koska asian perusta on yleensä laissa, hän hioo usein tekstejä juristin kanssa. Joskus juristit osoittavat, että Poikosen valitsemaan sanamuotoon ei löydy tarpeeksi perusteita, mutta yhtä usein sosiaalityöntekijän itse laatima teksti täyttää juridiset vaatimukset.

Ryhmässä kirjoitettaessa erilaiset kirjoittajatyypit täydentävät toisiaan. Poikonen kuvaa itseään lyhytjännitteiseksi: ”En tahdo jaksaa työstää juttuja loputtomiin, minulta häviää mielenkiinto.” Palautetta muilta Poikonen saa lähinnä monisanaisuudestaan. ”Puhunkin aika monisanaisesti, ja myös kirjoittaessa tuntuu, että pitäisi sanoa kaikki. Jos joku mainosalan ihminen sattuu katsomaan tekstiä, hän löytää nopeammin lyhyempiä ilmaisuja.”

”Rakastan kynällä kirjoittamista”

Kirjoittajana Poikonen kertoo olevansa nopea, jos teksti menee tutulle. Työtekstit vievät kuitenkin enemmän aikaa. Myös tekniikka saattaa hidastaa kirjoittamista. ”Oikeastaan rakastan kynällä kirjoittamista. Olen tottumaton mikron kanssa ja pääsen paremmin kynällä alkuun.”

Muuten Poikonen ei pidä kirjoittamista erityisten ongelmallisena. Ongelmat liittyvät enimmäkseen asiaan, jonka on kirkastuttava, ennen kuin sen voi panna paperille. Vaikeinta nopealla ja impulsiivisella kirjoittajalla on oikeinkirjoituksen kanssa. ”Kynällä kirjoittaessani jää sana kesken, ja kun kirjoitan koneella, tulee kirjoitusvirheitä. En tahdo niitä itse huomata. Oikolukuohjelma olisi hyvä, kun kirjoittaa kenkäkuppa”, hän nauraa.

Poikonen pyrkii kirjoittaessaan ottamaan huomioon, mihin tarkoitukseen teksti on laadittu, ja ennakoimaan lukijan tarpeita. Hänen tavoitteenaan on laatia ymmärrettäviä tekstejä: ”Kaunokirjallisuutta en ole kirjoittamassa.” Vastaan tulevat ongelmat Poikonen ratkaisee eri vaihtoehtoja kokeilemalla ja usein luettamalla tekstejään työtovereilla. Tekstejä tehtäessä on kuitenkin usein kiire, minkä vuoksi joutuu jossain määrin luottamaan lukijoiden hyväntahtoisuuteen.

Itkessä näin, Pokessa niin

Tuula Poikosen työ on monella tapaa välittäjän työtä. Hän on työyksikössään vastuuhenkilön asemassa ja osallistuu muun muassa erilaisten työryhmien sekä niin kutsutun linjaryhmän työhön. ”Tulee asioita, joita minä välitän tännepäin ja vastaavasti vien meidän työyksikön asioita eteenpäin.”

Sosiaalityöntekijä on myös eräänlainen välittäjä hallinnon ja kuntalaisten välillä. Organisaation ylemmiltä portailta tulevat tiedotteet eivät esimerkiksi aina sellaisenaan sovi asiakkaille, ja Poikonen työtovereineen joutuu silloin tällöin muokkaamaan niitä. Poikonen tähdentää, että tiedotteissa täytyy pitää samat asiat kuin alkuperäisissä, mutta niitä voi muokata lisäämällä asiasta yksityiskohtia.

Joskus Poikosen yksiköstä lähetetään asiakkaalle sekä oma tiedote että viraston tiedote. Viime aikoina on viraston tiedotteita voitu lähettää suoraankin asiakkaille, sillä tekstit ovat Poikosen mukaan tulleet helppolukuisemmiksi. Taustalla tässä on muutos viraston sisäisessä yhteistyössä: uusia tiedotteita tehtäessä myös kenttätyöntekijät ovat päässeet kertomaan kokemuksiaan ja mielipiteitään tekstistä ja sen käytöstä.

Välittäjän roolissa saa olla tarkka kielestään. Asiakas ei tunne hallinnon sisäisiä ilmaisuja, ja oman ammattislangin käyttö on pidettävä kurissa. ”Nämä lyhenteet tietysti ovat semmoinen meidän salakieli. Puhutaan, että Itkessä (itäisessä palvelukeskuksessa) tämä asia on näin mutta Pokessa (pohjoisessa palvelukeskuksessa) taas tehdään näin. Voin käydä Suvi-talossa (Suursuon virastotalossa) ja lähteä sieltä Kaviin (Kallion virastotaloon). Teen asiakkaalle sipän (sijoituspäätöksen) ja katson päätiltä (päätösnäytöltä). Minulle oikein selvää ja näppärää.” Tällä tavalla ei koskaan kirjoiteta asiakkaille, mutta puheeseen lyhenteet voivat Poikosen harmiksi joskus lipsahtaa.

Soveltamista ja sapluunoita

Poikonen ei tunne tekevänsä juuri mitään rutiininomaisesti. Työt voivat olla toistuvia, mutta niiden tekemisessä tarvitaan aina luovuutta sekä tilanne- ja asiakaskohtaista paneutumista. Toistuvia tekstejä varten on olemassa tekstimalleja: esimerkiksi päätöksille on valmiita vakiotekstejä, jotka tulevat koneesta näppäimen painalluksella.

Vakiotekstit ovat joihinkin tilanteisiin sopivia ja näppäriä, mutta niitä ei ole pakko käyttää. Poikonen kertoo, että hänen yksikössään esimerkiksi juuri päätöksiä pyritään muokkaamaan asiakkaalle informatiivisemmiksi. Poikonen itse karsastaa määrämuotoisia tekstejä, kun hän kirjoittaa vaikkapa vastineita ja lausuntoja valituksiin ja muutoksenhakuihin: ”En halua käyttää sapluunoita, johon vain pantaisiin nimet ja muuta, vaan haluan selvittää sen asian.”

Sapluunaan ei liioin sovi Tuula Poikonen itse: ”En pyrikään kauhean kuuliaista virkanaista esittämään, kun en sellainen kumminkaan ole.” Poikonen on avoin eikä peittele tunteitaan. Ärräpäätkin saattavat lennellä – mutta vain asioille tai töille, ei ihmisille. Kaikki päivät eivät suju, eivätkä kaikki työt maistu, erityisesti budjetin ennustaminen on Poikoselle tuskaa. ”Onhan se ihan totta, että julkishallinnossa joitakin asioita veivataan: joka asialla on niin valtavan pitkät juuret, koristeet ja taustat, ja lähestulkoon Kustaa Vaasasta lähdetään. Siihen itse asiaan on joskus niin vaikea päästä.”

Räiskyvä Poikonen suhtautuu silti työhönsä vakavasti. Esimerkiksi asiakastyöt, vaikkapa etuuspäätöksiä koskevat ratkaisut, eivät koskaan ole rutiinia, vaan huolellisen selvityksen ja harkinnan tulosta. Enimmäkseen hän pitää työstään, jopa nauttii siitä: ”Kun tänne tulin, kovasti tykästyin tähän sosiaalityöhön. Tämä on vaihtelevaa, ja täällä on vapaus tehdä erilaisia töitä, ei ole vahtimismentaliteettia.”


Kielikello 4/2000
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »