Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2000

Jaakko Anhava

Suomen kieli kylvyssä

Osaavatko suomalaiset englantia liian vähän vai liian paljon? Onko jo puhuttava erikseen väestöllisistä ja psykologisista vähemmistökielistä? – Jaakko Anhava on käsitellyt englannin vaikutusta suomeen myös Kielikellossa 1/1998 (ks. Lue myös).

---

Hannes-sarjakuvassa donitseja ulkosalla myyvä mies valittaa, että kova tuuli uhkaa pyyhkäistä donitsit myyntipöydältä. Toinen sanoo: ”Mikset liimaa niitä kiinni pöytään?”

Punasulka-sarjakuvassa intiaanipäällikkö valittaa: ”Tiipiini on niin täynnä ryjää, että hädin tuskin mahdun itse sisään.” Poppamies sanoo: ”Mikset pidä autotallimyyjäisiä?”

Ohukainen ja Paksukainen -sarjakuvassa (ilmestyi 1960–70-luvulla) Paksukainen valittaa pakkaspäivänä sisällä viluaan. Ohukainen sanoo: ”Mikset mene kuumaan kylpyyn?”

Alkutekstissä, kaikissa englanniksi, epäilemättä sanotaan: ”Why don’t you...”. Eikö repliikkejä siis ole käännetty aivan oikein?

Ei, vaan sanasta sanaan. Siinä missä englanninkielinen pukee neuvoksi tarkoitetun kehotuksen yleensä kysymysmuotoon, suomalaiset paljon useammin tarjoavat toisen valittamaan ongelmaan neuvonsa imperatiivissa: ”Liimaa ne kiinni pöytään”, ”Pidä autotallimyyjäiset”, ”Mene kuumaan kylpyyn”. En tietenkään tarkoita, ettei suomen kielessä lainkaan käytettäisi neuvovaa kysymystä. Puhun nyt siitä, mikä rakenne englannissa ja suomessa tyypillisimmin esiintyy tällaisessa yhteydessä. Riittäähän suomessa valinnanvaraa: paitsi ”Mene...” ja ”Mikset mene...”, myös ”Menisit / Mitä jos menisit / Etkö voisi mennä kuumaan kylpyyn?” tms.

I know on suomeksi tiedän, eikö niin? Ei aina: englannin kielessä I know on myös normaali aloitus, kun toisen mainitsemaan asiaan esitetään varaus tai vastaväite: ”He’s all too inexperienced.” ”I know, but we have no one else at hand.” Toinen puhuja ei tässä tiedota olevansa jostakin perillä vaan vahvistaa edellisen sanat ennen omaa lisäystään; suomalaisten vastaava sananvaihto kuuluisi: ”Hän on aivan liian kokematon.” ”Niin on, mutta ei tähän hätään ketään muutakaan saa.” Kielteiseen lauseeseen vastaus tietenkin alkaisi ”Ei niin, mutta...”; painokkaammin voi sanoa ”Niin niin...”, ”Aivan niin...”, arkisemmin taas ”Joo joo, mutta...”. Kaikki nämä vaihtoehdot ovat englanniksi I know, but... (samoin ranskaksi Je sais, mais...). Ja murheellisen usein kaikki nämä vaihtoehdot ovat unohtuneet, kun on pitänyt kääntää tällaisessa tilanteessa lausuttu I know tai Je sais.

Vääriä ystäviä

Onko What do you want? suomeksi Mitä haluatte? On se sitäkin, mutta kaupassa myyjän kysymänä se on Mitä saisi olla? Ja vastauksena puhutteluun se yleensä on Mitä (teillä on) asiaa? Varsinkin jälkimmäistä on ihmeen vaikea oivaltaa.

Jokainen tietää, ettei How do you do? ole suomeksi ”Kuinka te teette?” Esittämäni esimerkit eivät mene yhtä pahasti metsään – mutta paradoksaalisesti siinä ongelma onkin: juuri siksi niihin tavan takaa lankeavat jopa työkseen suomentavat, saati muut. Harhauttavan yhdennäköisistä sanoista on saksaksi käytetty nimitystä falsche Freunde; kuten näkyy, myös lauseiden ja sanontojen tasolla on paljon ”vääriä ystäviä”. (Virossa on hyvä nimitys eksitussõna, joka suomeksi voisi olla sekaannussana, erehdyttävät sanonnat ja lauserakenteet vastaavasti sekaannusilmauksia.)

Kun joku englanniksi on iältään esimerkiksi in his/her thirties, kuinka helposti sen kääntääkään ”kolmissakymmenissä”. Suomeksi kuitenkin kolmissakymmenissä ollaan vähän yli tai alle tämän iän – in his/her thirties taas on mikä hyvänsä ikä väliltä 30–39 vuotta mutta ei päivääkään alle 30:n. Merkitys siis on ’neljännellä kymmenellään’; sävy kuitenkaan ei ole aivan sama.

Pääongelma ei ole, että suomentajat hankkivat mammonaa väärillä ystävillä. Aiemmassa kirjoituksessani (Kielikello 1/98) lainasin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ruotsin kielen osaston johtajan Mikael Reuterin suomenruotsia koskevaa artikkelia, ja häntä mukaillen voi sanoa: suomen suurin ongelma eivät ole yksittäiset anglismit vaan koko merkityssysteemin romahdus.

Vielä sarjakuvakäännöksistä. Tenavissa Tellu kuvailee koulussa kuulemaansa sananvaihtoa Jaska Jokuselle: ”Sitten tämä silmälasipäinen poika heittää...” (= sanoo). Tellu mainitsee pojan vasta ensi kertaa – miksi siis tämä poika? Kyseessä on englannille ominainen kerronta-this (parempaa nimitystä en keksi). Englanniksi vitsit usein alkavat tyyliin: ”This man goes to a doctor and says...”, mikä suomeksi on: Mies meni lääkäriin ja sanoi... (Huom. myös aikamuoto: englanniksi vitsit usein kerrotaan preesensissä, suomeksi lähes aina imperfektissä.)

Kerronta-this ei rajoitu vitseihin: lainatussa jaksossahan Tellu kertoo itse kokemaansa (luonteva aikamuoto olisi siihenkin imperfekti heitti). Toisessa Tenavien jaksossa Ressu muistelee lentomatkaansa: ”Sitten siihen tulivat nämä lentoemännät...” – jotka eivät vielä lainkaan ole olleet esillä, vaan Ressu tarkoittaa: ”Sitten siihen tuli lentoemäntiä.”

Tämä ei ole pikkuasia. Kerronta-this poikkeaa kaikesta suomen kielen tämä-sanan käytöstä niin vahvasti, että sananmukaisista käännöksistä syntyy aivan eri merkitys kuin alkukielessä. Oikeille jäljille ei pääse, ellei tunne englanninkielisen kerronnan konventioita.

Kansainväliset väärät ystävät

Antipurismin ja yleisemmän kielenhuollon vastaisuuden merkeissä usein (ei vähiten nykyään) pilkataan tapaa kehittää kansainvälisille yhteissanoille suomalaisia vastineita. Tämän väitetään joskus jopa tekevän kielestämme ulkomaalaisille vaikean oppia – ulkomaalaisia vartenko siis kieltämme pitää kehittää?

Kuinka oiva onkaan ranskan kieli, kun siinä on paljon kansainvälisiä sanoja kuten pavillon (suomeksi ’teltta’), bureau (’kirjoituspöytä’) ja studio (’yksiö’). On näillä sanoilla ranskassa kansainvälinenkin merkityksensä, mutta ei suinkaan aina ensisijaisena. Kansainvälisistä sekaannussanoista saisi eri kielistä pitkiä luetteloita.

Ranskan sivistyssanojen suomesta poikkeavat merkitykset ovat ongelma vain ranskaa opiskeltaessa. Toisin on englannin kielen laita. Koko joukko suomen sivistyssanoja on alkanut esiintyä englannin merkityksissä, jotka ainakin synnyttävät harhauttavia mielikuvia ja usein vievät koko viestin hakoteille.

Pateettinen tarkoittaa suomessa ’mahtipontisen tunteikasta’, mutta englannin pathetic on ’surkea, surkuteltava’. Sukulaissanassa sympathetic on kyllä englanniksi kyse samasta tunteesta kuin suomeksi, mutta englannin sana tarkoittaa tätä tunnetta osoittavaa, siis ’myötämielistä’, suomen sympaattinen saman tunteen herättävää. Käännöksissä, joskus alun perin suomenkielisissäkin teksteissä, molempia kuitenkin jo usein käytetään englannin mukaisesti.

Eräässä käännöksessä puhuttiin ”liberaalista asenteesta”, kun alkutekstin liberal attitude yhteydessään selvästi tarkoitti ’anteliaisuutta, avokätisyyttä’. Suoraan suomeksi kirjoitetussa tekstissä puhuttiin ”konservatiivisesta arviosta” merkityksessä ’varovainen arvio’. Kuitenkin varovainen arvio on usein korjaus vanhempaan ja heikommin menetelmin tehtyyn arvioon – mikä siinä silloin (suomeksi) on ”konservatiivista”?

Eräiden kosmologian teorioiden mukaan alkuräjähdyksessä syntynyt maailmankaikkeus ensin laajeni äkillisen rajusti, sen jälkeen tasaisemmin. Äkkilaajenemisen vaihetta kutsutaan ”kosmiseksi inflaatioksi”. Taustalla on englannin inflation-sanan merkitys ’paisuminen’. Tämä merkitys sanalla on myös lähtökielessään latinassa, ja se on tietenkin taloudellista merkitystä vanhempi (ja sen pohjanakin). Mutta suomessa sanan muut merkitykset päinvastoin ovat peräisin taloudesta ja tarkoittavat laadun tai arvon huononemista. Niin nopeasti etenevälle alalle kuin fysiikkaan on turha yrittääkään enää saada käyttöön selvempää termiä kosmoksen paisuminen – mutta älkööt sitten kosmologit ihmetelkö, jos suomalainen yleisö saa maailmankaikkeuden inflaatiosta väärän mielikuvan.

Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin: ”presidentti” joka onkin puheen- tai toimitusjohtaja, ”parakki” joka onkin kasarmi, ”moraali” joka onkin taistelutahto, ”konsepti” joka onkin liikeidea. Mutta kuka enää kuuntelee?

Suomi toisena kielenä

Lähes kaikki sodan jälkeen syntyneet ovat oppineet englantia ensimmäisenä, käytännössä usein ainoana vieraana kielenään. Mitä nuorempi ikäluokka, sen varhemmin se on englantinsa oppinut ja sitä tottuneempi sitä käyttämään. Ei tämä silti merkitse, että englantia osataan. Se merkitsee, että ensin opitaan vaihtamaan suomenkielisten ajatusten sanat englanninkielisiin luulossa, että tämä on englannin taitoa, ja sitten englanninkielisten ajatusten sanat suomenkielisiin luulossa, että tämäkin on englannin taitoa.

Suomalaiset ovat aina tehneet kepposia, mutta nuorempi puoli Suomea jo puhuu ”käytännön piloista” kuin asia olisi yhtä uusi kuin Internet. Ei auta, että suomen kieleen on saatu jo 1800-luvulla ruotsista esikuva (förebild): nykysuomalainen tarvitsee ”roolimallia”. Kun ensi kertaa kuulin puhuttavan ”nimien tiputtelusta”, luulin, että nimiä karsitaan pois joltakin listalta. Jo pieni muutos ”nimien sirottelu” selventäisi asiaa edes hivenen – se, että name dropping on tuttavuuksilla kehuskelua, ei kiinnosta enää ketään.

Mikael Reuterin mukaan suomenruotsiin suomesta kopioidut ilmaukset ”ovat myös kutakuinkin käsittämättömiä, ellei osaa suomea”. Olin kerran keskustelussa, jossa mainittiin yli 800 markkaa maksava kirja. Muuan seurassa ollut naurahti: ”Puhu kalliista kirjoista!” Ellen olisi tuntenut englannin sanontaa Talk about expensive books (’Siinäpä kallis kirja’), en olisi ymmärtänyt koko tokaisua. Ja totta kai myös ”runollinen oikeus” on jo löytänyt tiensä suomenkieliseen tekstiin (eikä edes käännettyyn). Mitä selkoa siitäkään saa, ellei tunne ilmausta poetic justice (’taivaan tuomio’, ’paha saa palkkansa’)?

En ole raivoraitis. Kultainen kädenpuristus on loistava kielikuva – ei tee kipeää eikä haittaa, vaikka se on kopioitu englannista (golden handshake). Suomeenkin istuu oikein hyvin lausekaava ”Kaikista ihmisistä juuri hän ehdotti, että...” (engl. Of all people...) – tämä suomennos lankeaa niin luonnostaan, että käännöslainan raja jo hämärtyy.

Yleiset asenteet kieleen ovat kuitenkin muuttuneet täysin (vai joko ”diametraalisesti”?): ”nimien tiputtelun”, ”käytännön pilan”, ”rahojen korvamerkinnän” ja lukemattomien muiden käännössanontojen arvo nähdään juuri siinä, että ne on kopioitu englannista. Keskustelua herättänyt ”pitkässä juoksussa” (< in the long run ’ajan mittaan’) osoittaa käänteen vakavuutta: sehän on perinteinen sanonta, joka kautta aikojen on täytynyt tuntea englantia osatakseen, mutta vasta nyt suomalaiset äkkiä eivät tule toimeen ilman sitä.

Ilmeisesti niin kauan kuin englantia aktiivisesti käytti työssään ja elämässään vain pieni osa niistä monista, jotka sitä koulussa olivat oppineet, säilyi taju siitä, ettei sanontatapoja käännetä kirjaimellisesti. Nyt jokainen on oppinut englantia ja luulee sitä osaavansakin, ja muokkaa sanojaan ja ajatuksiaan sen mukaisiksi. Muslimien mielestä Jumala puhuu arabiaa.

Ei enää ole sitä englannin ilmausta, jonka kirjaimellinen käännös ei voisi syrjäyttää tutuintakin suomen ilmausta. Se aika on tuleva, kun sana toisaalta saa ensin rinnalleen ja sitten tilalleen sanonnan ”toisella kädellä” (< on the other hand).

Suomenruotsin kielenhuollon päähuolena on, ettei toisesta kansalliskielestämme tulisi ruotsin sanoin puhuttua suomea. Suomen oireet englannin suhteen ovat aivan samat, eikä se periaatteessa olennainen ero, että suomenruotsi elää keskellä joka soppeen yltävää enemmistökielen hyökyä, näytä merkitsevän mitään. Lienee jo väestöllisten vähemmistökielten ohella puhuttava psykologisista vähemmistökielistä silloin, kun kieliyhteisö on jatkuvassa kosketuksessa toiseen kieleen, jonka se mieltää asemaltaan, käyttökelpoisuudeltaan ja ilmaisukyvyltään ylivoimaiseksi.

Millainen oli viron asema Neuvostoliitossa venäjää vastaan? Pakkotoimet olivat kovia ja niiden tarkoitusperät turmiollisia, mutta venäjän kieli pysyi Virossa välttämättömänä pahana, jota päntättiin hammasta purren ja osattiin sen verran kuin suostuttiin. Muiden Venäjällä asuvien sukukansojemme parissa on sen sijaan ollut yleistä pitää venäjää ihan oikeasti parempana kielenä kuin omaa, joka Maksim Gorkia mukaillakseni kelpaa ehkä lapsuuteen muttei maailmalle eikä nuoruuden yliopistoihin. Kumpi asenne on lähempänä suomalaisten suhdetta englantiin?

 

Jaakko Anhava on helsinkiläinen vapaa toimittaja.




Kielikello 2/2000
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Kielellinen demokratia, kielelliset asenteet ja kielenhuolto (Vapaasti luettavissa)

Mistä puhumme, kun puhumme kirjakielestä? (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »