Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2000

Sari Maamies

Tiedotuksia ja ilmoituksia – eräs oikeinkirjoituksen ikuisuuskysymys

Vaikka suomen kielen huoltoa on harjoitettu niin kauan kuin kieltä on kirjoitettu, on edelleen olemassa joukko oikeinkirjoituskysymyksiä, joihin ei ole pystytty löytämään täysin tyydyttävää ratkaisua. Normitetussakin kielessä on toisinaan hyväksyttävä jonkin verran epätäsmällisyyttä ja sellaista sopimuksenvaraisuutta, jota ei voi esittää yksinkertaisten sääntöjen avulla. Vaikeasti ratkaistavaksi on osoittautunut kysymys tiedottaa- ja ilmoittaa-tyyppisten verbien oikeinkirjoituksesta.

---

Suomen kielen oikeinkirjoituksessa on muutamia erityisen hankalasti opittavia yksityiskohtia. Tavallisimpia kysymyksen aiheita ovat niin sanotut otta- ja oitta-verbit eli kolmitavuiset, perusmuodossaan -ttaa-loppuiset verbit, joiden toisessa tavussa on o, esimerkiksi erottaa, pelottaa, tiedottaa, ilmoittaa, punoittaa, tavoittaa. Milloin toisessa tavussa olevan o:n jälkeen tarvitaan i ja milloin ei? Ongelma ei koske niitä tapauksia, joissa o on kolmannessa tavussa, esimerkiksi kunnioittaa, vahingoittaa, hankaloittaa; ne ovat aina diftongillisia.

Tämän sanatyypin oikeinkirjoitus on horjunut niin kauan kuin suomea on kirjoitettu, ja kielenhuoltajat ja -tutkijat ovat yrittäneet löytää pulmaan kelvollista ratkaisua 1800-luvulta lähtien. Oikeinkirjoitusongelma syntyi alun perin siitä, että monissa murteissa painottoman i-loppuisen diftongin i oli kadonnut sanojen jälkitavuista, eli murteiden muotoja olivat esimerkiksi punanen, vähäsen, katkasta, alottaa, kirjottaa. Näinhän nämä sanat äännetään nykyisinkin yleisesti. Kirjoittaessaan monet kuitenkin lisäsivät sanaan tuon puheessa kuulumattoman i:n. Käytäntö vaihteli kirjoittajittain, sanatyypeittäin ja sanoittain. Kirjoitusasut punainen, vähäisen ja katkaista vakiintuivat melko nopeasti, mutta sellaiset muodot kuin alottaa ja aloittaa, kirjottaa ja kirjoittaa pysyivät horjuvalla kannalla.

Kysymystä yritettiin ratkaista monin tavoin. Arvid Genetz ja E. N. Setälä esittivät kumpikin varovaisesti ”alustavan” ehdotuksen, että osaan verbejä vakiinnutettaisiin tiettyjen periaatteiden mukaan i:llinen kirjoitustapa, osaan taas i:tön. Perusteet olivat lähinnä johto-opillisia ja kielihistoriallisia. Vuonna 1901 Artturi Kannisto esitti puolestaan Virittäjä-lehdessä, että kirjoitusasuksi omaksuttaisiin i:tön muoto. Hän vetosi lähinnä puhutun kielen kantaan sekä yksinkertaisuuteen. Ehdotuksesta keskusteltiin vilkkaasti lehdessä, ja Virittäjän toimitus alkoi noudattaa Kanniston suositusta. Lehdessä kirjoitettiin säännönmukaisesti ehdottaa ja pelottaa mutta myös kirjottaa, osottaa, sekottaa, tavottaa.

Oikeinkirjoituspulma olisi hyvin voinut ratketa näin, sillä Virittäjän kirjoittaja- ja lukijakuntaan kuului mm. paljon yliopistojen ja koulujen opettajia. Toisin kuitenkin kävi: kaikkiin tapauksiin yleistetty i:tön kirjoitustapa ei saanut kieliyhteisössä vankkaa kannatusta, vaan epävarmuus jatkui, ja Virittäjäkin joutui lopulta luopumaan kannastaan. Kanniston ehdottama ratkaisu olisi ollut yksinkertainen ja helposti omaksuttavissa, mutta kielessä kaikki ei perustu järkisyihin. Kahtalaista käytäntöä pitivät yllä ennen kaikkea sanoihin liittyvät tyyli- ja kauneusarvot, osin ehkä myös murteiden erilaiset kannat sekä joissakin tapauksissa jo vakiintunut, pitkäaikainen käytäntö: esimerkiksi Agricola käyttää tavallisesti diftongillisia asuja kirioittaa, ilmoittaa, mutta pudhottaa, cadhottaa, upottaa.

Vuosien mittaan kaksijakoinen käytäntö vakiintui tyydyttävästi ja vain muutamat verbit jäivät horjuvalle kannalle. Verbien oikeinkirjoituksesta annettiin ohjeita kielioppaissa ja ongelmallisimmista tapauksista julkaistiin luetteloita, esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta julkaisi verbiluettelon Virittäjässä vuonna 1947. Suomen Akatemian kielilautakunta antoi asiasta suosituksen vuonna 1953, ja sitä noudatetaan edelleen.

Nykyisellään otta, oitta -verbien oikeinkirjoitus on varsin vakiintunut, joitakin horjuntatapauksia lukuun ottamatta. Tällaisia edelleen paljon kysymyksiä aiheuttavia verbejä ovat mm. kehottaa, irrottaa, ilmoittaa ja sekoittaa, ja kutakuinkin samat verbit näyttävät synnyttäneen eniten keskustelua jo 1900-luvun alussa. Vielä viime vuosinakin ovat jotkut tutkijat esittäneet, että otta, oitta -verbien oikeinkirjoitusnormia pitäisi yksinkertaistaa, eli yli sata vuotta sitten alkanut keskustelu jatkuu edelleen. On kuitenkin luultavaa, että nykyisin pääosin hyvin vakiintuneen normin muuttamisesta seuraisi jälleen uusi häiritsevä epävarmuuden tila. Toisinaan on vain hyväksyttävä järjestelmän jonkinasteinen epävarmuus, eihän kieli muutenkaan ole kaikilta osin yksiselitteinen ilmiö. Normin muutosta toimivampi ratkaisu voisi sittenkin olla ohjata kirjoittajia käyttämään sanakirjaa ja kirjoitusoppaita, joista löytää tietoa nopeasti ja helposti.

Ohjeet

Ilmoittaa, tiedottaa -tyyppiset verbit ovat johdoksia. Useimmiten kielessä on niiden rinnalla jokin toinen, johdinrakenteeltaan yksinkertaisempi sana tai sanavartalo (kanta), joka määrää otta, oitta -verbien oikeinkirjoituksen.

Pääsääntö

Verbi kirjoitetaan ilman i:tä, kun sen rinnalla on kaksitavuinen, o- tai ö-loppuinen kanta:

erottaa – ero
ehdottaa – ehto
inhottaa – inho
kiillottaa – kiilto
säännöttää – sääntö

Verbissä on oi-diftongi, kun sen rinnalla on kaksitavuinen, a- tai ä-loppuinen kanta (ei kuitenkaan ea- tai -loppuinen):

kartoittaa – kartta
kirjoittaa – kirja
jaloitella – jalka
niskoitella – niska
teroittaa – terä

Lisäsäännöt

Edellä oleva pääsääntö ei riitä kaikkiin tapauksiin, vaan tarvitaan lisäohjeita ja täsmennyksiä.

Pääsäännön lisäksi verbi on i:tön seuraavissa tapauksissa:

1) Verbin rinnalla on sekä a/ä- että o/ö-loppuinen kanta.

hajottaa – hajo-ta tai haja- (esim. hajallaan)
irrottaa – irro-ta tai irra- (esim. irrallaan)

2) Verbin rinnalla ei ole mitään muuta samakantaista sanaa, verbi on kuvaileva (deskriptiivinen), sävyltään arkinen, tai se on muuten vakiintunut i:ttömäksi (sillä on esimerkiksi joskus ollut arkinen sävy).

hoilottaa (kuvaileva)
häämöttää (kuvaileva)
kehottaa (ei samakantaista sanaa)
kurkottaa (ei samakantaista sanaa)
pilkottaa (ei samakantaista sanaa)
retkottaa (kuvaileva)
laiskottaa (vakiintunut)

Pääsäännön lisäksi verbi on oi-diftongillinen seuraavissa tapauksissa:

3) Verbi on tyylisävyltään vanhahtava tai juhlava (ylätyylinen) ja kirjoitusasu on vakiintunut.

innoittaa
kirvoittaa
virvoittaa
velvoittaa
(velka-sanan historialliseen, murteelliseen monikkovartaloon velvoi- perustuva; vrt. veloittaa)
armoitettu (armoittaa)

4) Verbillä on kolmitavuinen tai sitä pitempi kanta.

autioittaa – autio
hedelmöittää – hedelmä
vahingoittaa – vahinko
vaurioittaa – vaurio

Ohjeet koskevat myös verbien johdoksia:

erottaa, erotus, erotella, erottelu
hajottaa, hajottamo, hajotus
harjoittaa, harjoitella, harjoittelu
hiekoittaa, hiekoitin
ilmoittaa, ilmoitus
karkottaa, karkote
kiihottaa, kiihotus, kiihottua
kirjoittaa, kirjoitin
liuottaa, liuote
pinnoittaa, (muovi)pinnoitteinen
tiedottaa, tiedotus, tiedote
virvoittaa, virvoitus(juoma)

Sääntöjen tulkitseminen ja noudattaminen ei ole aina ongelmatonta. Varsinkin arkisuus ja ylätyylisyys on monesti hyvin tulkinnanvaraista. Siksi olisikin ehkä helpompaa jakaa verbit pääsäännön mukaan käyttäytyviin sekä niihin, joilla ei ole selvää kantaa tai jotka ovat muuten vakiintuneet jompaankumpaan kirjoitusasuun. Pulmallisissa tapauksissa kirjoittajan ei kannata jäädä miettimään verbin mahdollista kantaa ja säännön soveltamista, vaan yksinkertaisempaa ja nopeampaa on tarkistaa oikea kirjoitusasu sanakirjasta tai jostain oppaasta.

Viikoittain, kiloittain

Edellä olevat ohjeet koskevat vain otta- ja oitta-verbejä ja niiden johdoksia. otta, oitta -verbien sääntö ei sen sijaan päde ittain-loppuisiin adverbeihin, sellaisiin kuin viikoittain, jaksoittain, pulloittain, tipoittain, sarjoittain, paloittain. Näihin kuuluu i samoin kuin muotoihin tonneittain, paaleittain, kappaleittain, kuormittain jne.

Tavallisia otta, oitta -verbejä

Seuraavaan luetteloon on koottu joukko tavallisia otta, oitta -verbejä. Joistakin verbeistä on mainittu taivutusmuoto tai johdos. Suluissa on mainittu verbin rinnalla esiintyvä kanta sekä sanan tyyliarvo, jos sillä on merkitystä kirjoitusasun perusteena (ark. = arkinen, kuv. = kuvaileva, vanh. = vanhahtava, ylät. = ylätyylinen).

aidoittaa (aita)
aivoitus (vanh.)
ajoittaa (aika)
aloittaa, aloite (alka-a)
ammottaa (kuv.)
armoitettu (ylät.)
arvoitus, arvoituksellinen (arva-ta)
arvottaa, arvotus (arvo)

ehdottaa (ehto)
erottaa, erotin (ero)

haaroittaa ’jakaa haaroihin’ (haara)
haarottaa ’olla harallaan’ (kuv.)
haavoittaa (haava)
hahmottaa, hahmotella (hahmo)
hajottaa (hajo-ta tai haja-)
hangoitella (hanka, vrt. vastahanka)
harjoittaa (harjaa-ntua)
harottaa, harrottaa (kuv.)
haudottaa (hauto-a)
haukotella
hedelmöittää (hedelmä)
heloittaa ’varustaa heloilla’ (hela)
helottaa ’hohtaa’ (kuv.)
helpottaa (helppo)
hemmotella
hiekoittaa (hiekka)
himottaa (himo)
hinnoitella (hinta)
hohottaa (kuv.)
hoilottaa (kuv.)
häämöttää (kuv.)

ilmoittaa (ilma, ilmaa-ntua)
ilmoittua (ilma)
ilotella, ilottelu (ilo)
inhottaa (inho)
innoittaa (ylät.)
irrottaa, irrotella (irro-ta, irra-llaan)

jaksottaa (jakso)
jaloitella (jalka)
jaottaa, jaotella (jako)
jauhottaa (jauho)

kansoittaa (kansa)
karkottaa (karko-ta)
kartoittaa (kartta)
karvoittua, karvoitus (karva)
kehottaa, kehotus
keinotella (keino)
kiihottaa, kiihotus, kiihottua (kiihko)
kiillottaa, kiillote (kiilto)
kilvoitella (kilpa)
kirjoittaa, kirjoitin (kirja)
kirvoittaa ’irrottaa, hellittää’ (ylät.)
kiskotella ’venytellä jäseniään’ (kisko-a)
kiskottaa ’varustaa kiskoilla’ (kisko)
kiusoitella (kiusa)
korottaa (korko)
kurkottaa
kurottaa
kuullottaa (kuulto, kuulta-a)
kuumoittaa ’hehkua; tuntua kuumalta (kuuma)
kuumottaa, kumottaa ’hohtaa, häämöttää’ (kuv.)

laatoittaa (laatta)
lahjoittaa (lahja)
lahottaa (laho)
lainoittaa, -lainoitteinen (laina)
laiskottaa, laiskotella
lannoittaa (lanta)
lastoittaa (lasta)
laudoittaa (lauta)
lihottaa (liho-a)
liihottaa, liihotella (kuv.)
liioitella (liika)
linnoittaa, linnoittautua (linna)
liottaa, liote (liko, lio-ta)
liuottaa
liuskoittaa, liuskoittua (liuska)
luulotella (luulo)

maadoittaa
mellottaa (melto, vrt. meltorauta)
mitoittaa, mitoitus (mitta)
nastoittaa, nastoitus (nasta)
nauhoittaa, nauhoite (nauha)
nikottaa, nikotella (kuv.)
niskoitella (niska)

osoittaa, osoite (osa-ta)

pahoittaa, pahoitella (paha)
paikoittaa (paikka)
painottaa, -painotteinen (paino)
pakoittaa ’panna pakkoihin’ (pakka)
pakottaa (pakko)
paloitella (pala)
pauloittaa (paula)
pelottaa, pelote (pelko tai pelä-tä)
piilottaa, piilotella (piilo)
pilkoittaa ’tehdä pilkkoja puihin’ (pilkka)
pilkottaa ’häämöttää’ (kuv.)
pingottaa, pingotin (pinko, vrt. pinkopahvi)
pinnoittaa, -pinnoitteinen (pinta)
pirskottaa, pirskotella (kuv.)
pujottaa (pujo-a)
pullottaa ’olla pullollaan’ (kuv.)
pullottaa ’panna pulloihin’ (pullo)
punoittaa, punoitus (puna)

rahoittaa (raha)
rajoittaa, -rajoitteinen (raja)
raottaa, raottua (rako)
raudoittaa (rauta)
rauhoittaa (rauha)
rehottaa
retkottaa (kuv.)
riepottaa

sakottaa (sakko)
sanoittaa (sana)
saunottaa (sauno-a)
sekoittaa, sekoitin (seka-)
sidottaa (sitoa)
sijoittaa (sija)
silottaa, silote
sirottaa, sirotella
sähköttää (sähkö)

tarkoittaa, tarkoite (tarkka)
tasoittaa, tasoite (tasa)
taustoittaa (tausta)
tavoittaa, tavoite (tava-ta)
teloittaa (vanh.)
teroittaa, teroitin (terä)
tiedottaa, tiedote (tieto)
tuijottaa

ulottaa, -ulotteinen (ulko)
nhottaa, unhoittaa, unhottua, unhoittua (vanh. ja ylät., unho)
upottaa (upota)

vahingoittaa (vahinko)
vajottaa (vajo-ta)
valottaa (valo)
valvottaa (valvo-a)
varoittaa, varoitella (vara ’varovaisuus’)
vaurioittaa, vaurioitua (vaurio)
veloittaa (velka : vela-n)
velvoittaa, velvoite (vanh.)
verottaa, verotus (vero)
vesoittua (vesa)
viekoitella, viekoitus (viekas : viekkaa-n)
vieroittaa, vieroittua (vieras : vieraa-n)
vihoittaa, vihoitella (viha)
viitoittaa (viitta)
viivoittaa, viivoitin (viiva)
vilvoittaa, vilvoitella (vilvas : vilvaan ’vilpoinen’)
vioittaa, vioittua (vika)
virvoittaa, virvoitus (vanh.)




Kielikello 1/2000
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Iloa kielistämme!

Kielilautakuntien yhteinen seminaari 23.11. klo 13–17 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »