Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/1999

Ilona Herlin

Kun vai kuin?

Suomen kirjakielen kehittäjät joutuivat aikanaan miettimään myös kun- ja kuin-konjunktioiden työnjakoa. Kirjoitetun suomen traditio ja murteet vetivät eri suuntiin. Nykykäytäntö on tietoisesti tehty kompromissi.

Puhuessaan moni ei sano juuri koskaan kuin vaan melkein aina i:ttömästi kun tai ku. Kirjoituksessa taas näiden muotojen ero näyttää selvältä: kun ilmaisee aika- tai syysuhteen, ja kuin osoittaa vertailua. Mutta ei ero kirjoituksessakaan ole aivan selvä. Joskus on mietittävä, pitäisikö kirjoittaa niin kauan kuin vai niin kauan kun, sikäli kuin vai sikäli kun.

Puheessa i:tön muoto kun on monikäyttöinen. Se osoittaa niin aikaa (kun ne menee nukkumaan nin ne ei ikinä pese hampaita), syytä ja selitystä (se muutti Espooseen kun se tykkää siitä paikasta) kuin vertailuakin (Espoo on lännempänä kun Helsinki).

Nykypuhekielen monikäyttöinen kun on ymmärrettävä murteiden perusteella, sillä missään suomen murteessa ei ole eri konjunktiota ajan ja vertailun ilmisemiseen, vaan muoto ku(n) ilmaisee laajasti ottaen alisteista suhdetta.

Kirjakielessäkään ei ole vanhastaan tehty muodollista eroa vertailun ja ajan ilmaisemisen kesken. 1500-luvulta alkaen on ollut käytössä muoto kuin (quin, cuin), joka on kattanut nykykirjakielen kun- ja kuin-konjunktioiden käyttöalan. Esimerkiksi vuoden 1642 Biblian Luukkaan evankeliumista saamme lukea: ”Ja cuin hän Ramatun awais, löysi hän sen paican cusa kirjoitettu on:”

Setälä teki eron

Nykyisen eronteon vertailua ilmaisevan (eli komparatiivisen) ja aikaa ilmaisevan (eli temporaalisen) konjunktion kesken vakiinnutti suomen kirjakieleen E. N. Setälä. 1800-luvun lopulla sanojen kun ja kuin välillä oli pitkään ollut häilyvyyttä. Toiset 1800-luvun kirjoittajat käyttivät kirjakielen perinteen mukaista kuin-muotoa, toiset murteisiin perustuvaa muotoa kun. Muodon kun suosijiin kuului Elias Lönnrot. Esimerkiksi selostaessaan erilaisia tapoja käyttää perunaa eli potakkaa hän alkaa: ”Saanee tässä myös mainita, miten potakasta juustoa saadaan.” Hän päättää reseptin toteamalla: ”Ne pysyvät koossa kun tavallinen juusto, eivätkä homehdu pahemmin.”

Muodot kun ja kuin vaihtelivat siis kirjoittajittain eikä niiden kesken ollut ainakaan vakiintunutta merkityseroa.

Kieliopeissa kun ja kuin esitettiin 1800-luvulla usein temporaali- ja kausaalikonjunktioiden luokassa rinnakkaisina, siis vaihtoehtoisina muotoina. Esimerkiksi G. E. Eurén kertoo vuonna 1852 ilmestyneessä teoksessaan Suomalainen kielioppi suomalaisille, että suomen kielessä on ”pronominien instruktiivimuotoja”, jotka usein voi kääntää toisille kielille konjunktioiksi. Näiden joukossa hän mainitsee muodot kun ja kuin, joiden ruotsinkielisiksi käännösvastineiksi hän antaa ’när’ ja ’då’.

Eurénia myöhemmät kieliopin kirjoittajat Yrjö Koskinen ja A. W. Jahnsson tekevät eron muotojen kun ja kuin kesken. Yrjö Koskisen teoksen Finska Språkets Satslära mukaan kun on ruotsiksi ’då’, ’när’, ’emedan’, ’derföre att’; esimerkkinä konjunktion käytöstä on mm. kumarra kun menet. Sen sijaan kuin on adverbi, merkitykseltään ’som’: tulen yhtäläiseen puutteeseen kuin sinäkin. Jahnsson kuvaa nämä muodot Yrjö Koskisen tapaan.

E. N. Setälän kanta kun- ja kuin-muotoihin vaihtelee. Setälän vuonna 1880 ilmestyneessä kieliopissa kun on esitetty temporaalisena, kausaalisena ja konditionaalisena (eli aikaa, syytä ja ehtoa ilmaisevana) ja kuin komparatiivisena konjunktiona. 1880-luvulla julkaistiin useita erikielisiä suomen kielioppeja, mutta yksikään niistä ei seuraa tätä kuvaustapaa. Seuraavassa, ruotsinkielisessä kieliopissaan (1892) Setälä palaa lähemmäksi vanhaa käytäntöä ja esittää muodot kun ja kuin rinnakkaismuotoisina aikaa, syytä ja ehtoa ilmaistaessa ja muodon kuin yksinomaisena komparatiivikonjunktiona. Samalla kannalla on myös Arvi Jännes vuonna 1895 ilmestyneessä teoksessaan ”Suomen kielioppi. Alkeis-, muoto- ja runo-oppi”. Seuraavassa suomenkielisessä kieliopissaan vuonna 1898 Setälä kuitenkin palaa esitystapaan, jossa rinnakkaismuodoista on luovuttu ja kuin on luettu yksin komparatiivikonjunktioksi. Nyt eronteko onnistuu.

Suomen kielen laajakäyttöinen kun-konjunktio on erikoisuus ainakin tunnetuimpiin eurooppalaisiin kieliin verraten. Esimerkiksi saksan kielessä on erikseen komparatiivikonjunktioita (kuten als) ja temporaalikonjunktioita (kuten wenn), englannissa esimerkiksi than, as ja when (joskin näidenkin käytössä temporaalisuuden ja komparatiivisuuden limittyminen näkyy). Lähin vertailukohta suomen kielelle oli 1800-luvulla tietysti ruotsi; siellä aikaa ilmaisevaa kun-konjunktiota vastaa lähinnä när, syytä ilmaisevaa ja komparatiivista ku(i)n-konjunktiota som ja än.

Ehkä juuri suomen kieltä vieraisiin malleihin sovittaakseen 1800-luvun lopun kieliopinkirjoittajat halusivat luoda käyttöeron muodoille kun ja kuin. Vähitellen tämä eronteko vakiintui kielenkäytön ohjenuoraksi.

Hankalat rajatapaukset

Kieleen on vaikea istuttaa erontekoa, jota siinä ei omasta takaa ole. Hankaliksi tapauksiksi Setälän säännön seuraajille osoittautuivat lähinnä erilaiset liittokonjunktiot, joissa temporaalinen ja komparatiivinen merkitys kohtaavat. Samaan tapaan kuin konjunktiolla niin kuin voi verrata esimerkiksi kahta oliota (Matti on iloinen niin kuin Maijakin), voi konjunktiolla niin kauan ku(i)n asettaa verrattavaksi kaksi ajanjaksoa (Matti iloitsee niin kauan kuin Maijakin). Koska aika ja vertailu ovat jälkimmäisessä esimerkissä yhtä aikaa läsnä, sekä i:tön muoto kun että i:llinen kuin tuntuisivat tässä liittokonjunktiossa perustelluilta.

Alun perin Setälä ilmoitti i:llisiksi kaikki ku(i)n-konjunktion sisältävät liittokonjunktiot: niin kauan kuin, sen jälkeen kuin, sitten kuin jne. Liittokonjunktioiden i:llisyyttä tai i:ttömyyttä on sen jälkeen jouduttu useaan otteeseen pohtimaan.

Eronteon häilyvyyttä kuvaa hyvin Lauri Kettusen arvostelu Ilmari Kiannon teoksesta Punainen viiva Virittäjä-lehdessä vuonna 1911. Kettusessa herätti ärsyynnystä yhtä hyvin muoto samalla kun, joka tätä nykyä on normaalia kielenkäyttöä, kuin muoto niin kauan kun, joka on nykysuositustenkin vastainen:

Vertausta tarkottavan sidesanan kuin sijassa on alinomaa kun: ”Hämmästyin hyvänpäiväisesti, samalla kun tunsin – –”; ”Sitä ei voi muuttaa, niin kauvan kun emme voi muuttaa – –.” – – Eihän luulisi tässä kohdin erontekoa vaikeaksi (kun aikaa, kuin vertausta), jos ottaisi vaivakseen suomen kielen lauseoppiin tutustua.

Kirjailija näytti siis halveksineen sovinnaisia oikeakielisyyden vaatimuksia. Mutta Ilmari Kianto sai puolustajan, sillä Lauri Impivaara vastasi Kettuselle seuraavasti:

[S]anoisin, tai paremmin: sanon, kirjailijan kanssa: samalla kun, niin kauan kun, samaten kun sanon: ennen kun, sitten kun, sen jälkeen kun, niin pian kun
j. n. e.

Impivaara perusteli edistyksellistä käytäntöään sillä, että näistä yhtymistä ”vertailu on kadonnut tai tajunnasta katoamassa, niin tyystin, ettei sitä sieltä löydy muuten kuin erityisellä erittelyllä. Kun kehitys on mennyt näin pitkälle, on parasta ottaa se semmoisenaan huomioon ja yhtyä siihen.”

Vuonna 1946 E. A. Saarimaa ehdotti Impivaaran toivomaan tapaan hyväksyttäväksi tapahtuneen kehityksen. Esiteltyään ensin kun-sanan käyttöalaa ja sitten Setälän esimerkkejä, siihenastista ohjenuoraa, hän toteaa:

Aikaa ilmoittavan kun-konjunktion käyttöala on viime aikoina laajentunut. Jos kuin rajoitetaan selvää vertausta (tai myös selvää relatiivisuutta) ilmoittavaan käyttöön, saadaan kun esim. seuraaviin temporaalisiin sanaliittoihin, joissa on ainakin useissa tähän asti ollut horjuvuutta: aina kun, heti kun, joka kerta kun, sen jälkeen kun, siihen aikaan kun, siihen asti kun, siitä asti kun, siitä lähtien kun, siksi kun, sillä aikaa kun, sillä hetkellä kun, sillä kertaa kun, sinä aikana kun, sitten kun, silloin kun. Huolimatta sama-sanan komparatiivisuudesta voitaneen myös seuraavat sanaliitot yleensä käsittää temporaalisen kun-konjunktion sisältäviksi: samalla kun, samalla kertaa kun, samaan aikaan kun.

Saarimaa siis ehdottaa, että muoto kun otetaan kaikkiin muihin ku(i)n-konjunktion käsittäviin sanaliittoihin paitsi niihin, joissa ”kuin viittaa vertausta ilmoittavaan ennen tai niin-adverbiin: ennen kuin, niin kauan kuin, niin pian kuin.” Saarimaan ehdotus hyväksyttiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnan kokouksessa 12.10.1945.

Nykykielessäkin horjuntaa

Setälän esittämistä selväpiirteisistä säännöistä on siis horjunnan kautta edetty uusiin käytäntöihin, jotka ovat laajentaneet kun-konjunktion ja kaventaneet kuin-konjunktion käyttöalaa. Vaikka sääntöä näin yritettiin muuttaa todellista kielenkäyttöä vastaavaksi, tietyistä muodoista on yhä epävarmuutta: ”sikäli kun”, ”sitä mukaa kun” ja ”niin kauan kun” eivät ole nykyään esimerkiksi sanomalehdissä harvinaisia muotoja, vaikka normin mukaan nuo kaikki olisi kirjoitettava i:llisenä: sikäli kuin, sitä mukaa kuin ja niin kauan kuin.

Horjunta on jokaisessa kolmessa tapauksessa ymmärrettävä. Selvästi temporaalinen on merkitykseltään niin kauan ku(i)n ja myös sitä mukaa ku(i)n saa useassa yhteydessä temporaalisen tulkinnan; niinpä nämä konjunktiot tuntuvat rinnastuvan temporaaliseen kun-konjunktioon, vaikka niiden merkityksessä on mukana myös vertailu. Konjunktio sikäli ku(i)n taas tulee merkitykseltään lähelle jos-konjunktiota; se on siis ehtoa osoittava. Ehdon osoittaminen on myös yksi kun-lauseen käyttötapa, sillä temporaalinen lause saa tietyissä yhteyksissä myös ehtolauseen merkityksen: kaikki käy hyvin, kun emme vain hätäile. Niinpä myös sikäli ku(i)n -konjunktiolla on yhteytensä temporaalisuuteen.

Nouseeko uusi Impivaara?

Vaikka kirjakieleen on osittain onnistuttu vakiinnuttamaan eronteko, jota puhekielessä ei ole vanhastaan ollut, näyttää siis kuitenkin siltä, että kirjakielessä kun jatkaa edelleen alueen valtausta kuin- konjunktiolta. Ehkä joukostamme piankin nousee uusi Lauri Impivaara ehdottamaan tapahtuneen kehityksen huomioon ottamista, sikäli kun, sitä mukaa kun ja niin kauan kun -muotojen hyväksymistä.

 

Ilona Herlin työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksessa. Hänen vuonna 1998 ilmestynyt väitöskirjansa käsittelee kun-konjunktion erilaisia käyttötapoja ja niiden keskinäisiä suhteita.




Kielikello 3/1999
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Kun ja kuin käytännössä (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Iloa kielistämme!

Kielilautakuntien yhteinen seminaari 23.11. klo 13–17 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »