Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/1992

Aarne Purola ja Anneli Räikkälä

Lukijakysymys

Voisiko soittue olla musiikkiyhtyeen nimi?

Tulin tänään postista ja näin, kun saman talon toisessa kerroksessa olevasta hotellista tuotiin rekkaan soittovälineitä. En tiedä, miten aivoni toimivat, mutta joka tapauksessa totesin: siellä soittue muuttaa. – Voisiko soittue olla nimenä soitinyhtyeelle, musiikkiyhtyeelle samaan tapaan kuin poikue (miksei myös tyttye?) laivue jne.?

Terveisin

Aarne Purola

***

Sana soittue voisi hyvinkin asettua suomen sanastoon. Johtimella ue (ja ye) muodostetaan useimmiten sanoja substantiiveista. Johdokset tarkoittavat silloin jotain elävien olentojen joukkoa, esimerkiksi joukkue, pesye, seurue, poikue ja puolue. On myös elottomien esineiden joukkoa tarkoittavia johdoksia, esimerkiksi laivue ja sanue ’sanaperhe, -pesye’. Tällaisten sanojen mallin mukaan on muodostettu myös verbeistä johdoksia: kiertue, kulkue, lentue, saattue. Näihin johdoksiin rinnastuisi hyvin kysyjän ehdottama sana soittue; sen merkitys olisi jotain sellaista kuin ’soittava joukko’. Kielitoimiston kokoelmissa on pari mainintaakin sanasta. Ilta-Sanomissa kirjoitettiin vuonna 1936: `Blue Stars’ -niminen 10-miehinen helsinkiläinen jazzisoittue sai kiinnityksen suureen Ostende-nimiseen Budapestin ravintolaan.” Vuoden 1953 Valituista Paloista on poimittu lause ”Kello yhdeltä yöllä soittue oli juuri astunut lavalle tauon jälkeen – –”.

Sana soittue olisi siis mahdollinen, mutta jostain syystä se ei ole tullut käyttöön. Syynä saattaa olla se, että kielessä on jo omaan sanaan perustuva johdos yhtye (sekin samaa johdostyyppiä) ja kansainvälinen sana orkesteri. Uudella sanalla ei ole kysyntää. Syynä saattaa olla sekin, että soittueella on – ainakin minun korvissani – jotenkin huvittava sävy. Tällainen sana ei jää helposti asiatyyliin pysyvästi, mutta ainakin se on keksijälleen ilo.

Anneli Räikkälä




Kielikello 2/1992
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »