Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/1984

Raija Lehtinen

Omantunnon kysymys

Osa suomalaisista poimii mustiaherukoita ja maustaa ruokansa mustallapippurilla, osa sen sijaan poimii mieluummin mustaherukoita ja käyttää mustapippuria. Samoin toiset meistä viettävät pitkääperjantaita, toiset pitkäperjantaita. Monien yhdyssubstantiivien – esimerkiksi äskeisten – adjektiivialkuosaa voidaan taivuttaa tai olla taivuttamatta. Toisaalta suomen kielessä on sellaisia adjektiivialkuisia substantiiveja, joiden alkuosa on kiistatta vain toista, taipuvaa tai taipumatonta, tyyppiä.

---

Alkuosa taipuu

Yhdyssubstantiivien adjektiivialkuosan taipuminen on ymmärrettävää, kun ajatellaan, että tällaiset sanat ovat syntyneet taipuvasta määritteestä (adjektiiviattribuutista) ja pääsanasta (substantiivista). Esimerkiksi sanaparilla harmaa leppä on aluksi kuvattu vaaleanharmaakuorista, harmahtavalehtistä leppää erotukseksi ruskeakuorisesta, tummanvihreälehtisestä tervalepästä. Myöhemmin sanaparista on tullut tietyn kasvilajin nimi, ja se on vakiinnutettu oppisanaksi eli termiksi. Sanaliitto on muuttunut yhdyssanaksi ja vasta sitten yhdyssanan alkuosa taipumattomaksi. Nykyisinhän puhumme harmaalepästä emmekä ”harmaastalepästä”.

Mutta monien vakiintuneidenkin yhdyssanojen alkuosat taipuvat edelleen. Alkuosaltaan taipuvia ovat esimerkiksi useat iso-, musta-, nuori-, oma-, pitkä-, uusi- ja vanha-alkuiset sanat. Voimme kertoa isostavihasta tai mustanmullan alueesta, katsella niin nuoriaisäntiä kuin vanhojapoikiakin, kalastaa pitkälläsiimalla ja nukkua hyvällä omallatunnolla.

Myös monet adjektiivialkuisista paikannimistä ovat alkuosaltaan taipuvia. On sanottava ja kirjoitettava esimerkiksi Isossakyrössä, Isossa-Britanniassa, Uudellamaalla, Uudessakaupungissa, Helsingin Vanhassakaupungissa ja Vähässä-Aasiassa.

Silloin tällöin kuitenkin huomaa, että sanoja, joiden määriteosaa on varhemmin taivutettu, käytetäänkin alkuosaa taivuttamatta. Usein puhutaan esimerkiksi taiteilijan ”omakuvasta”, sen sijaan että puhuttaisiin omastakuvasta, ja onpa omatunto-sanankin alkuosan taipumattomuudesta näkynyt merkkejä (”ilman omatuntoa” ja ”omatunnon kautta”). Tällaiset tapaukset ovat ehkä kielen tulevan kehityksen enteitä. Ymmärrettäviä nämä muodot ovat siksi, että suomen kielessä on paljon myös sellaisia yhdyssubstantiiveja, joiden alkuosa ei taivu.

Alkuosa ei taivu

Muutamat adjektiivit eivät yhdyssanan alkuosana ollessaan koskaan taivu. Tällaisia ovat mm. sanat hapan, raaka, vajaa ja vapaa. Syömme hapankorppuja ja raakaraasteita (emme ”happamiakorppuja” emmekä ”raakojaraasteita”), podemme vajaatyöllisyyttä (emme ”vajaatatyöllisyyttä”) ja vietämme välistä vapaapäivää (emme ”vapaatapäivää”).

Myös -ut- ja yt-loppuiset adjektiivit ovat määriteosina yleensä taipumattomia. Anatomian oppikirja kertoo ohutsuolesta, luistelija esittää lyhytohjelman, ja maitokaupasta saamme kevytkermaa ja kevytmaitoa. Näiden sanojen alkuosan taipumattomuus tuntuu meistä itsestään selvältä.

Mutta muunkinlaisilla adjektiiveilla alkavissa yhdyssubstantiiveissa on sellaisia, joiden alkuosa ei taivu. Viime vuosilta on runsaasti mm. kuiva-, kylmä-, suora-, tuore- ja valmis-alkuisia tämän tyypin sanoja, esimerkiksi kuivamuste, kylmälaukku, suoraommel, tuorejuusto ja valmisvaate.

Vallankin erityisalojen termit tuntuvat vakiintuvan alkuosaltaan taipumattomiksi. Historioitsija puhuu mielellään isojaosta, lintutieteilijä isokoskelosta ja mustarastaasta, lääkäri paksu-, tyhjä- ja sykkyräsuolesta, luotsi syväväylästä. Tällaisten sanojen yhteen kirjoittaminen jo tietysti ilmaisee sen, ettei kyseessä ole mikä tahansa tilapäinen attribuutin ja pääsanan liitto, vaan vakiintunut termi. Mutta varsinkin puheessa tätä seikkaa selventää se, että adjektiivi on taipumaton.

Samaa yhdyssanojen termimäisyyttä kieli ilmaisee vieläkin kiinteämmillä yhdyssanan aluilla, milloin sellaisia vain on tarjolla. Monien yhdyssanojen alkuosina ovat esimerkiksi seuraavat muodoltaan vajaat adjektiivit: nuor-, pien-, suur- ja uus- (nuorsuomalainen, pientalo, suurperhe, uushopea). Muodoltaan epäitsenäisiä alkuosia ovat myös kauno-, kelta-, kirjo-, pehmo-, puna-, rusko-, sini-, valko- ja viher-. Nämäkin alkuosat esiintyvät monissa oppisanoissa, ja sanojen etuna on juuri se, ettei alkuosan taipumista tarvitse edes harkita. Jokunen esimerkkisana: kaunokirjallisuus, kirjosieppo, pehmopaperi, ruskohiili, siniviiva ja viheralue.

Teonnimeen liittyvä adjektiivi ei taivu

Edellisistä poikkeavaa yhdyssanatyyppiä ovat sellaiset sanat kuin esimerkiksi harmaasuolaus, kaitafilmaus, kuivatislaus, kuumasaumaus ja kylmäkäynnistys. Näiden sanojen alkuosana on kyllä adjektiivi, mutta jälkiosana ei olekaan aivan tavallinen substantiivi, vaan verbistä muodostettu teonnimi: suolaus, filmaus jne. Harmaasuolaus ei merkitse harmaata suolausta, vaan lihan suolaamista pelkällä suolalla, niin että sen väri muuttuu harmaaksi. Kaitafilmaus ei liioin ole kaitaa filmaamista, vaan elokuvaamista kaitafilmikameralla, jossa käytetään normaalia kapeampaa filmiä. Kuivatislaus on jähmeän aineen – ei nesteen – tislaamista: siitä johtuu alkuosa kuiva. Kuumasaumaus puolestaan on materiaalin saumaamista sitä kuumentamalla ja kylmäkäynnistys moottorin käynnistämistä kylmänä.

On ymmärrettävää, etteivät tällaisten yhdyssanojen alkuosat taivu jälkiosien sijan ja luvun mukaisesti, kun kerran sananosien suhde ei ole alun perinkään ollut adjektiivimääritteen ja pääsanan suhde. Usein teonnimien rinnalla onkin samantyyppinen verbi (harmaasuolata, kaitafilmata, kuivatislata, kuumasaumata, kylmäkäynnistää). Tällaiset yhdysverbit ovat nykyisin kovasti lisääntymässä, ja samaa vauhtia karttuu tietysti niitä vastaavien teonnimien joukko.

Kolme tyyppiä

Nykysuomen sanakirjan alkulehdillä olevan taivutustaulukon mukaan adjektiivialkuisia yhdyssubstantiiveja on kolmenlaisia: 1) eräiden substantiivien alkuosa ja jälkiosa taipuvat (esim. sanan omatunto), 2) eräiden jälkiosa taipuu, mutta alkuosa ei (esim. sanojen kevytmaito ja kuumasaumaus) ja 3) eräiden jälkiosa taipuu, mutta alkuosan taivuttaminen on vapaavalintaista (esim. isojako ja pitkäperjantai).

Tätä nykyä tuntuu erityisesti kasvavan toinen eli alkuosaltaan taipumattomien sanojen ryhmä. Ei ole kuitenkaan syytä ryhtyä muuttamaan alkuosaltaan taipuviksi vakiintuneiden sanojen taivutusta. Edelleen on puhuttava tuttuun tapaan vaikkapa pitkänmatkanjuoksijoista, syvänmeren kaloista ja uudenvuodenaatosta.




Kielikello 4/1984
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »