Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/1998

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittinen ohjelma

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa tutkitaan ja huolletaan suomea, ruotsia, saamea, romanikieltä ja suomalaista viittomakieltä. Tavoitteeksi on asetettu laajentaa toimintaa kielipoliittisten kysymysten suuntaan, jotta laajasti ymmärrettäisiin oman kielen ja hyvien kielenkäyttötaitojen merkitys yhteiskunnan toiminnalle ja yksilölle. Kielipoliittisen ohjelman avulla pyritään mm. avaamaan näköaloja ja herättämään keskustelua näistä aiheista.

---

Johdanto

Kielipolitiikalla ymmärretään usein kielen viralliseen asemaan liittyviä toimia; esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjan mukaan se on ”politiikkaa joka koskee eri kielten (viralliseen) asemaan liittyviä seikkoja monikielisessä maassa”. Tässä ohjelmassa kielipolitiikalla tarkoitetaan laajasti yhteiskunnan ja kielen suhdetta sekä kielentutkimuksen ja -huollon tehtäviä tämän suhteen hoitamisessa.¹

Suomen monikielisyys on rikkaus kaikkien Suomessa käytettävien kielten kannalta. Ruotsin kieli yhdistää Suomen Ruotsiin ja muuhun Pohjolaan; kulttuuriperintömme moninaisuus on osaltaan sen ansiota, että suomi ja ruotsi ovat eläneet rinnakkain. Saamen kieli taas yhdistää eri saamelaisryhmiä yli valtakunnanrajojen ja suomen sukukielenä konkretisoi suomen kielen kuulumista laajempaan kieliyhteisöön. Romanit käyttävät romanikieltä sekä suullisesti että kirjallisesti keskinäisessä kanssakäymisessään, omissa lehdissään sekä romaneille tarkoitetussa julkisessa viestinnässä. Suomalainen viittomakieli on suomalaisten kuurojen tärkein yhteinen omaisuus. Sillä on historiansa kautta läheiset yhteydet ruotsalaiseen ja virolaiseen viittomakieleen. Kansainvälisesti Suomen virallisella kaksikielisyydellä ja pienten vähemmistökielten aseman kehittämisellä on suuri suhdetoiminta-arvo. Kielisiteet ja -sukulaisuudet liittävät Suomen itään, etelään ja länteen. Äidinkielellä tarkoitetaan tässä ohjelmassa kaikkia mainittuja viittä kieltä.

Yksilö ja kieli

Kieli on ihmisen ajattelun ja vuorovaikutuksen perusta. Kielen avulla ihminen tulee tietoiseksi itsestään, muodostaa omat käsityksensä ja myös kommunikoi ympäristön kanssa. Tällä tavalla kieli luo yhteistä maailmaamme ja kulttuuriamme. Kieli myös säilyttää ja kuljettaa yhteistä kulttuuriperintöämme. Kieli on kansakunnan muisti.

Ajatteluamme rakennamme nimenomaan äidinkielen avulla. Osaamme perustella ajatuksiamme parhaiten omalla äidinkielellämme. Omasta kielestämme meillä on herkin kielivaisto, ja sillä osaamme parhaiten esittää sävyjä ja vivahteita. Äidinkielellä on jokaiselle ihmiselle syvä henkilökohtainen merkitys. Se on lähtökohta myös muita kieliä opittaessa.

Suomessa, toisin kuin monessa muussa maassa, äidinkieli katsotaan usein vain välineeksi ja unohdetaan sen ratkaiseva merkitys puhujansa persoonallisuuden ja identiteetin sekä koko kieliyhteisön ja kansakunnankin identiteetin kannalta. Kaikki tieto omasta kielestä vahvistaa identiteettiä ja lisää oman kielen arvostusta. Tällaista tietoa on vaikkapa tieto kielen sukulaisuussuhteista ja rakenteellisista ominaispiirteistä, sanaston iästä ja alkuperästä sekä henkilön- ja paikannimiperinteestä.

Kansalliskielen asema

Suomen hallitusmuodon 14. pykälän mukaan maan kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Saamen, romanikielen ja viittomakielen asemasta säädetään erikseen. Kansalliskielten asemaa turvaa niiden käyttö hallinnon ja oikeudenkäytön kielenä. Kansalliskielet ovat näihin asti olleet myös koulu- ja sivistyskielenä samoin kuin elinkeinoelämän ja yhteiskunnan muun toiminnan kielenä ja enimmäkseen ovat edelleenkin. Suomi ja ruotsi ovat myös Euroopan unionin virallisia kieliä. Tulevaisuudessa niiden asema eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa yhdentymisessä voi muuttua.

Nykyisin ilmestyvien suomen-, ruotsin- ja saamenkielisten julkaisujen määrän valossa kansalliskielten asema näyttää hyvältä.² Vuonna 1991 julkistettu kansainvälinen lukutaitotutkimus osoitti, että suomalaisten lukutaito oli huippuluokkaa: suomalaiset koululaiset olivat tutkimuksen parhaita. Olemme tuudittautuneet siihen, että kun kaikki suomalaiset osaavat lukea, he myös lukevat. Suomalainen seurantatutkimus 1990-luvun kehityksestä osoittaa kuitenkin tilanteen jo heikentyneen: lukutaito on edelleen hyvä, mutta lukuharrastus on selvästi vähentynyt, varsinkin maaseudulla asuvien ja erityisesti poikien. Tavoitteena on mekaanista lukutaitoa syvempi luetun ymmärtäminen ja siitä kasvava kielellinen vuorovaikutuskyky.

Maamme suomen kielen tutkimusta vuonna 1996 arvioinut kansainvälinen ryhmä tähdensi, että sekä suomen kieli että suomen kielen tutkimus ovat välttämättömiä ehtoja Suomen kulttuurin säilymiselle (Fennistic Research in Finland at the Beginning of the Nineties. Report of the Evaluation Panel. Publications of the Academy of Finland 3/96). Ruotsin kieli puolestaan yhdistää ruotsinkielisiä suomalaisia toisiinsa ja samalla kaikkia suomalaisia sekä historiaamme että oman aikamme Pohjoismaihin.

Kielenhuollon tehtävät ja mahdollisuudet

Kielenhuollon lähtökohta on se, että yhteiskunta tarvitsee yhteisen, julkisesti normitetun kielimuodon, ja toiminta tähtää tällaisen kielimuodon luomiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen. Toiminnassa korostuu kommunikatiivisuus: tavoitteena on, että kommunikaation sujuvuuden esteenä ei olisi ainakaan kieli ja että lukijan ja kuulijan huomio ei ohjautuisi kielen vaikeuden vuoksi pois itse asiasta. Tähän liittyy kielellisen demokratian päämäärä ja siten kielenhuollon tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Se, mitkä seikat ovat kielenhuollossa olennaisimpia, riippuu kulloisestakin ajankohdasta, sen arvoista ja ihanteista. Kielenhuoltokin on arvosidonnaista, niin kuin yhteiskunnallinen toiminta aina.

Eri kielimuotojen, kirjakielen, puhekielen lajien, ammattikielten jne., keskinäinen arvottaminen ei kuulu kielenhuoltoon. Tavoitteena on välittää oikein–väärin-ajattelun sijaan moniarvoisempaa käsitystä kielestä, myös normitetusta kielimuodosta. Keskeistä on kielellisen variaation merkityksen painottaminen ja tilanteen ja tekstiyhteyden huomioon ottaminen. Yhteiskunnan monimuotoistumisen ja moniarvoistumisen myötä myös kielenhuollon sisältö on monipuolistunut. Suomen ja ruotsin yleiskieli on vakiintunut, ja kielenhuollon painopiste on siirtynyt tekstin yksityiskohdista laajempiin tekstuaalisiin rakenteisiin.

Kielenhuollon on toiminnassaan otettava huomioon se, että kirjakielen normeissa ovat mukana sekä traditio että kehitys. Yhteinen kirjakieli on peruspiirteiltään sama sekä nyt eläville kirjoittajille että kieleen ja kirjallisuuteen jo vaikuttaneille ikäpolville. Kielenhuolto ei voi kulkea normien edellä, vaan se voi kodifioida vain jo suhteellisen vakiintuneita kielenkäyttönormeja.

Kielenhuollon kohteina ovat kaikentasoiset kielelliset ainekset erisnimistä teksteihin. Sovittujen oikeinkirjoitusnormien ja kielen luonnollisten sääntöjen lisäksi on olemassa tilanteeseen ja tekstilajiin sidoksissa olevia normeja. Ne eivät ole preskriptiivisiä, ohjailevia käyttäytymisnormeja, vaan kieliyhteisön käsityksiä siitä, millainen kielenkäyttö on kussakin esitysyhteydessä onnistunutta, oikeaa ja soveliasta. Tällaiseen sosiaalisesti hyväksyttyyn ja idealisoituun sopivaisuusnormiin vaikuttaa se, mikä on yleistä, ”normaalia” kielenkäyttöä; on otettava huomioon esimerkiksi sanojen tyylisävyjen muutokset.

Puhekieli ei ole samalla tavalla kielenhuollon kohteena kuin kirjakieli. Kirjakieltä lähellä oleva julkisuuden viestintä pyrkii kyllä pitämään yllä yhtenäistä yleispuhekieltä, ja kieliyhteisö sitä edellyttääkin, mutta julkisuuden puhekielessä vallitsee suurempi vapaus ja vaihtelu ja siinä on yksittäisiä muotoasunkin poikkeuksia kirjakielen normeista. Sillä on täten tietyissä suhteissa erilainen normipohja, koska kirjoitettu kieli ja puhuttu kieli eivät periaatteessakaan voi olla samanlaisia. Toisaalta yleiskieli tasoittaa murteita, toisaalta nykyinen puhekieli vaikuttaa kirjoitettuun kieleen. Tutkimuskeskuksessa seurataan puhe- ja kirjakielen keskinäistä vuorovaikutusta kieliyhteisön asenteiden näkökulmasta. Yksilöiden kielenkäyttöön tutkimuskeskus ei kielenhuoltoviranomaisena kielenkäyttäjän itsensä pyytämättä puutu.

Kielenhuollossa on otettava huomioon koko monimuotoinen kieliyhteisö ja sen yleiskieleen kohdistamat odotukset. Kielenhuollolle esitetään usein täysin vastakkaisia vaatimuksia: jotkut asettavat koko kielenhuollon kyseenalaiseksi, jotkut taas vaativat tiukkaa linjaa, eräänlaista kielipoliisin roolia. Erilaisten vaatimusten ristitulessa on löydettävä linja, joka on realistinen, järkevä ja mahdollinen. Kieli voi säilyttää käyttökelpoisuutensa koko yhteisön yhteisenä kommunikaatiovälineenä vain, jos se säilyttää riittävän yhtenäisyyden.

Nykyisen yleiskielen säilyminen selkeänä ja toimivana ei ole itsestäänselvyys. Sitä uhkaavat sekä sisäiset että ulkoa tulevat vaikutteet, esimerkiksi virkakielen ja joidenkin erikoisalojen kielenkäytön eriytyminen sekä englannin kielen vaikutus. Suomenruotsia taas uhkaa lähinnä suomen kielen vaikutus ja eriytyminen ruotsinruotsista. Suomen kielen vaikutus lisääntyy sitä mukaa kuin kaksikielisyys yleistyy, ellei kielellinen tietoisuus lisäänny kodeissa ja kouluissa. Kielellinen eriytyminen ei johdu ainoastaan maantieteestä ja valtiollisista rajoista, siinä on mukana myös tietämättömyyttä ja negatiivista asennetta kielenhuoltoa kohtaan. Jos kaksikielisyyttä edistetään tietoisesti ja johdonmukaisesti, se on hyödyllistä sekä yksilölle että yhteiskunnalle; välinpitämättömästi käsitelty kaksikielisyys voi olla uhka heikommalle kielelle. Saamella on tämän lisäksi pienen kielen erikoisongelmat, jopa häviämisen ja sulautumisen vaara. Pääkielten ristikkäiset paineet uhkaavat varsinkin pohjoissaamen, kolmen Pohjoismaan enemmistösaamen, yhtenäisyyttä. Suurin häviämisen ja sulautumisen vaara on suomalaisella romanikielellä.

On perusluonteinen kulttuuriarvo, että kansakunnalla on yleiskielensä. Sitä on suojeltava mm. säilyttämällä se koulu- ja työkielenä. Kielenhuollon tärkeänä tehtävänä on tässä toisaalta asenteiden muokkaaminen, toisaalta ohjeiden ja käytännön koulutuksen antaminen. Näin pyritään siihen, että niin yhteisön kuin jokaisen yksilönkin kieli riittää kaikissa tilanteissa. Vastuu yleiskielen toimivuudesta on yhteinen.

Koulu ja kieli

Kaikki mikä vahvistaa ajattelua, on lapsuus- ja nuoruusvaiheessa tärkeää, ja siksi lapsella pitäisi kasvuvuosinaan olla mahdollisimman rikas kieliympäristö. Sen hänelle tarjoaa juuri äidinkieli, jota hän tajuaa sävyjä ja vivahteita myöten. Äidinkielenopetuksen asema onkin koulussa ensiarvoisen tärkeä. Koska äidinkieli on myös portti vieraisiin kieliin, sen hallitseminen on ensisijaista.

Äidinkielen opetus on kaiken opetuksen perusta, onhan äidinkieli ajattelun perusta. Opetustuntien perusteella arvioituna äidinkielen asema on kuitenkin Suomen kouluissa heikko. Meillä on äidinkielen ja kirjallisuuden tunteja vähemmän kuin useimmissa muissa Euroopan maissa; ero on suuri erityisesti lukiossa. Tämä on tuhoisaa etenkin vähemmistökielten ruotsin ja saamen kannalta. Muissa Länsi-Euroopan maissa on toimittu toisin: tavoitteena on lujittaa kansallisia arvoja ja oppilaiden itsetuntoa opettamalla heitä hallitsemaan perusteellisesti äidinkielen taidot. Jos meilläkin halutaan pyrkiä samaan päämäärään, on äidinkielen opetustuntien määrää lisättävä. Tätä tavoitetta varten olisi yhdistettävä koulun, tutkijain, kielenhuoltajien ja ns. suuren yleisön voimat. Kokemusta yhteistyön tuloksellisuudesta saatiin, kun viranomaiset halusivat poistaa ylioppilaskirjoituksista äidinkielen pakollisuuden, mutta ehdotus jouduttiin peruuttamaan osaksi juuri monien mielenilmausten vuoksi.

Koulun kaikki opettajat antavat malleja siitä, miten kieltä käytetään eri aiheista puhuttaessa ja kirjoitettaessa. Siksi korkeakouluissakin, erityisesti opettajanvalmennuksessa, olisi äidinkielen opetusta tehostettava kaikkien aineiden opetuksessa. Eri oppiaineiden saamen- ja erityisesti viittomakielisen opetuksen esteitä olisi jatkuvasti pyrittävä poistamaan.

Viime aikoina Suomessa on kansainvälistymisen nimissä alettu eri kouluasteilla opettaa joitakin aineita tai kokonaisten luokkien kaikkia aineita vieraalla kielellä, useimmiten englanniksi. Opetushallituksen teettämän selvityksen mukaan vuonna 1996 vieraskielistä, yleensä englanninkielistä, opetusta on annettu 251 koulussa. Jyväskylän yliopiston tekemän ammatillisten oppilaitosten vieraskielistä opetusta koskevan selvityksen mukaan opettajista lähes 40 prosenttia katsoi, että oppimistulokset varsinaisessa opiskeltavassa aineessa olivat vaatimattomammat kuin vastaavassa äidinkielisessä opetuksessa.

Aineittaista vieraskielistä opetusta on ollut lähinnä reaaliaineissa ja matemaattisissa aineissa. Tuntuisi itsestään selvältä, että jos opetusta annetaan vieraalla kielellä esimerkiksi maantiedossa, pitää opettajan puhua äidinkieltään. Toisaalta on huolehdittava myös siitä, että aineen termit opitaan omallakin kielellä, jotta oppisisällöistä opittaisiin puhumaan myös äidinkielellä. Opettaminen huonolla englannin kielellä ei palvele ketään; se on uhka sekä yleissivistykselle että äidinkielen taidoille, eikä se välttämättä tue edes englannin kielen oppimista. Kielen vivahteikkuus ja ilmaisuvoima kärsivät. Ongelma ei ole se, että opitaan vieraalla kielellä, vaan se, ettei opita äidinkielellä. Uusien koululakien mukanaan tuoma kilpailu ei saisi vääristää koulun perustehtävää: koulujen pitäisi kilpailla mieluummin äidinkielisen opetuksen tasolla kuin vieraskielisellä opetuksella.

Tutkimuksen ja tieteen kieli

Kansainväliset yhteydet ovat elinehto monella alalla, varsinkin tekniikassa, luonnontieteissä ja taloustieteissä. Viime vuosina vieraskielinen opetus yliopistoissa onkin lisääntynyt. Sen rinnalla olisi kuitenkin huolehdittava siitä, ettei minkään alan omakielinen tutkimus ja koulutus näivety alkeiden tasolle. Korkeakouluopiskelijoiden olisi hallittava hyvin äidinkielensä, jotta he osaisivat ilmaista itseään muilla kielillä: jos ei kykene kirjoittamaan tutkielmaa äidinkielellään, ei sitä osaa muullakaan kielellä.

Tieteen ja tutkimuksen kansainvälistymisen nimissä ei pidä supistaa äidinkielen käyttöalaa. Jos suomalaiset tutkijat käyttävät kirjoituksissaan ja keskusteluissaan vain vierasta kieltä, tavallisesti englantia, ei alan suomenkielinen julkaisutoiminta eikä tieteensisäinen keskustelu kulje tieteen kehityksen mukana. Erityisesti suomenkielisen terminologian tietoinen kehittely kärsii. Tämä vaikuttaa myös alan korkeimpaan opetukseen: ei ole enää sanoja, joilla puhua tieteen kehityksestä ja uusista asioista omalla kielellä.

Tarvitaan jatkuvaa omakielisten termien kehittelyä. Kaikilla tieteenaloilla on voitava alkeista lähtien käyttää äidinkieltä. Vain siten rakennetaan käsitteenmuodostusta. Muuten ollaan purkamassa saavutettua koko kansan hyvää sivistystasoa, niin että väestöryhmien väliset erot kasvavat, ja ollaan palaamassa 1800-luvun tilanteeseen. Tämä vaikuttaa myös tieteestä tiedottamiseen ja tieteen sisältöjen popularisoimiseen. Sisällöistä on voitava puhua myös tieteilijöiden ja maksumiesten, veronmaksajien, yhteisellä kielellä, yleiskielellä. Tutkimuskeskuksen ja Tekniikan Sanastokeskuksen yhteistyö terminologian alalla on näistä syistä tärkeää.

Yleiskielen ja erikoiskielten taitojen hallinnasta on lääketiede hyvä esimerkki. Lääkäri ei voi keskustella potilaan eikä yleisön kanssa, jos heillä ei ole yhteistä kieltä. Lääketieteen termien suomalaistamiseksi on tehty paljon tuloksekasta työtä. Sama periaate näkyy myös lääkärien koulutuksessa: toisin kuin monen muun alan opiskelijat lääketieteilijät voivat lukea oman alansa perusteokset suomeksi.

Eri tieteenaloilla vieraskieliset julkaisut ovat eri asemassa. Niin sanotuilla kovilla tieteenaloilla, lähinnä tekniikassa, luonnontieteissä ja taloustieteissä, joissa tieteen sisällöt ovat kaikkialla maailmassa yhteisiä, on luonnollista, että tutkimustulokset saadaan yhteisen kielen avulla nopeasti koko maailman tietoon ja hyödynnettäviksi. Joillakin aloilla, esimerkiksi kansallisissa tieteissä ja suomalaisessa oikeustieteessä, taas on luonnollisinta käyttää julkaisuissa suomea tai ruotsia. Näiden alojen julkaisut saavat lukijoita myös tutkijoiden suppean piirin ulkopuolelta.

On harhaa uskoa, että vieras kieli tekee käyttäjänsä asiantuntevammaksi. Asiantuntijakieli vähentää demokratiaa: kenellä kieli, sillä valta. Asiantuntijoiden on osattava pitää eri kielimuodot erossa, osattava käyttää erilaisissa yhteyksissä eri kielimuotoja. Omasta tieteenalastaan on osattava puhua ja kirjoittaa myös äidinkielellä.

Viestimien kieli

Viestimien vaikutus kielenkäyttöön on kiistaton. Sanoma- ja aikakauslehdet ylläpitävät ja kehittävät kirjakieltä; ne ovat keskeinen kirjakielen normijärjestelmän säilyttäjä. Suuri osa viestimien kielestä on käännöskieltä, joten ne vaikuttavat merkittävästi uusien asioiden esittämiskäytäntöihin. Viestimien vaikutus on nykyään entistä suurempi myös siksi, että ne tavalla tai toisella tavoittavat koko kieliyhteisön.

Viestimien kielenkäyttö antaa sekä hyviä että huonoja malleja. Lehdiltä, radiolta ja televisiolta onkin lupa vaatia erityisen hyvää kielenkäytön tuntemusta ja oikean kielimuodon valintaa erilaisiin käyttötilanteisiin: hyvä äidinkielen taito on tärkeä osa toimittajien ammattitaitoa. Siihen kuuluu myös kielikulttuurin tuntemus, esimerkiksi sanontojen, kielikuvien ja kirjallisuudesta lainattujen ilmausten hallitseminen.

Koulun ja ammattikoulutuksen äidinkielenopetuksen taso näkyy selvästi toimittajien työssä. Kielentuntemuksen lisääminen ja kielenkäytön koulutus ovat puolestaan keskeinen täydennyskoulutuksen aihe. Ainakin suurimpiin lehtiin olisi tarpeen saada kielenhuollon koulutusta omien tekstien pohjalta, ja kaikissa toimituksissa tulisi olla myös kielioppaita. Useat viestimet tuntevatkin vastuunsa kielenkäytön vaikuttajana, ja ne ovat pyrkineet huolehtimaan toimittajien koulutuksesta.

Viranomaisten kieli

Selkeä virkakieli on pohjoismaisen demokratiakäsityksen mukaan yksilön oikeus. Se antaa ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa asioihin ja saada äänensä kuuluviin. Yhteiseksi tarkoitetut asiat pyritään saamaan yhteisiksi kielen avulla.

Selkeä ja ymmärrettävä virkakieli osoittaa, että viranomainen on yhteistyöhaluinen. Se myös lisää luottamusta viranomaisten toimintaan ja säästää aikaa ja rahaa, kun viesti tulee ymmärretyksi ilman lisäselityksiä. Viranomaistekstien käännösprosessissa paljastuu usein lähtökielen heikkouksia, mikä vaikuttaa myös käännöksen ymmärrettävyyteen. Siksi suomen ja ruotsin kielen huoltajien olisi voitava toimia yhteistyössä viranomaisten kielen huollossa.

Vuonna 1982 antamassaan virkakielipäätöksessä valtioneuvosto määräsi viranomaiset ryhtymään käytännön toimiin virkatoiminnassa käytettävän kielen selkeyden ja ymmärrettävyyden parantamiseksi. Monissa virastoissa on tehtykin paljon sen hyväksi, että viraston asiakirjat olisivat helpommin ymmärrettäviä. Joissakin virastoissa asia on kuitenkin jäänyt alun innostuksen jälkeen unohduksiin. Viranomaiset pitäisi saada muistamaan, että hyvä ja selkeä virkakieli kuuluu hyvään palveluun ja on myös osa viraston julkisuuskuvaa.

EU:n kieli

Merkittävä osa virkakielestä pohjautuu nykyisin Euroopan unionin kielenkäyttöön. Kielen merkitys korostuu, kun kieliä on monta ja ne ovat ainakin periaatteessa keskenään samanarvoisia. Käytännössä Euroopan unionissakin on kuitenkin keskeisiä kieliä ja vähemmälle huomiolle jääviä kieliä. Tasa-arvo ei saa olla vain kaunis periaate, vaan sen on toteuduttava myös käytännössä.

Ehkä suuri, monikansallinen järjestelmä ajaa ihmiset turvautumaan siihen, mikä on ominta, eli omaan äidinkieleen: suurten kielten ja kulttuurien puristuksessa alkaa ymmärtää oman kielen tärkeyden. Euroopan unionissa Pohjoismaiden on toimittava yhteistyössä ja ajettava yhteistä kielipolitiikkaa. Unionin jäsenyys koskettaa suomea, ruotsia, saamea, suomalaista viittomakieltä ja romania eri tavoin: ruotsi saa tukea Ruotsista, suomen on pidettävä puoliaan, saame, viittomakieli ja romani eivät ole ollenkaan EU:n kieliä vaan joutuvat toimimaan toisten kielten välityksellä.

Euroopan unionin käännöskieli asettaa kielenhuollolle uusia haasteita. Kaiken kääntämisen perusta on oman äidinkielen monipuolinen ja vankka osaaminen.

Liike-elämän kielenkäyttö

Liike-elämän kieli ei voi olla erillään muusta kielenkäytöstä. Se niveltyy kansalaisten jokapäiväiseen elämään ja toisaalta yhteiskunnan muu kielenkäyttö liike-elämän toimintaan: monet lait, mm. kuluttajansuojalait, säätelevät toimintaa, mainokset ovat osa jokapäiväistä elämänpiiriämme, tahdoimme sitä tai emme, media on yhteydessä talouselämään ja sen kielenkäyttöön, arkielämässä tarvitsemme erilaisia käyttöohjeita jne.

Erilaisten ohjetekstien kieliasu ei ole yhdentekevä. Selkeät ohjeet ovat hyvä myyntivaltti, ja liike-elämässäkin kaikkien julkaisujen, esitteiden, ohjeiden ja myös kirjeenvaihdon selkeä ja laadukas kieliasu on osa hyvää yrityskuvaa ja hyvää palvelua.

Lopuksi

Tutkimuskeskuksen toiminnassa on keskeistä tuntea ympäröivän yhteiskunnan kielenkäyttö. Kielen tutkimuksen ja huollon lisäksi tutkimuskeskuksen pitäisi lisätä kieliyhteisön jäsenten kielitietoisuutta julkaisemalla tutkimustuloksia ja esittelemällä tutkimus- ja kielenhuoltokysymyksiä sekä kielipoliittisia kysymyksiä julkisuudessa kansantajuisesti. Samalla saataisiin kieliyhteisön jäsenet keskustelemaan kielestä, niin sen yksittäisistä ilmiöistä kuin periaatteistakin. Myös tällä tavalla tutkimuskeskus osaltaan ylläpitää ja edistää kansallista kulttuuria.

 

¹ Tässä julkaistavaa tekstiä on jonkin verran lyhennetty. Koko ohjelma on saatavissa osoitteesta Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki, puh. (09) 731 51.

² Suomen ja suomenruotsin vakiintunutta asemaa kuvaa esimerkiksi se, että vuonna 1996 Suomessa ilmestyi 10 105 suomenkielistä, 666 ruotsinkielistä ja 2 333 muunkielistä kirjaa. Painettujen tekstien määrä on viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana selvästi vahvistunut: 37 vuotta aikaisemmin, vuonna 1960, suomenkielisiä kirjoja ilmestyi 2 037, ruotsinkielisiä 224 ja muunkielisiä 232 teosta. (Suomen tilastollinen vuosikirja 1997.) Saamenkielisiä kirjoja ilmestyi vuonna 1996 noin 13–15 julkaisua, joista osalla on norjalainen kustantaja. Kun otetaan huomioon myös sähköinen joukkoviestintä, on yleiskielisen viestinnän määrä jatkuvasti kasvanut.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittinen ohjelma julkistettiin Helsingissä Tieteiden talossa 27.4.1998. Tilaisuudessa esittivät puheenvuoron eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja kulttuuriministeri Claes Andersson. Puhemies Uosukainen tiivisti näkemyksensä kielen merkityksestä aforismiin: ”Kieli on ihmisen kaikki.” Hän totesi, että äidinkielen taidot ovat sivistyksen, tieteen ja taiteen pohja. Ne myös ennustavat varsin hyvin menestymistä elämässä yleensä, sillä niiden varassa rakennetaan ajattelua, ongelmanratkaisua, vieraiden kielten taitoa ja ihmissuhteita. Kieli on meidän kaikkien yhteinen asia: vastuu omasta äidinkielestä ja sen hyvinvoinnista kuuluu jokaiselle. Mikään virasto tai laitos ei voi yksin ratkaista kielen tulevaisuutta. Tutkimuskeskuksen kielipoliittisen ohjelman toteutuminen riippuu siten jokaisesta suomen, ruotsin, saamen, romanikielen ja suomalaisen viittomakielen käyttäjästä; erityisen suuri vastuu on tiedotusvälineillä ja päättäjillä.




Kielikello 2/1998
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »