Puhuessamme ja kirjoittaessamme teemme jatkuvasti kieliopillisia valintoja: mikä sijamuoto tai verbin aikamuoto, yksikkö vai monikko jne. Suurinta osaa näistä muoto- ja rakennevalinnoista emme edes huomaa, vaan sopiva vaihtoehto valikoituu lauseeseen kuin itsestään. Tämä perustuu siihen, että kielessä – myös arkisessa puhekielessä – on omat säännönmukaisuutensa, norminsa, joiden mukaan kieltä tuotetaan.
Oikein vai väärin?
Joskus kuitenkin on pysähdyttävä miettimään eri vaihtoehtoja: muistitikussa vai muistitikulla, jossa vai missä, se joka vai hän joka, A- ja D-vitamiinin vai -vitamiinien, Turun kirjamessut ovat vai on?
Toisinaan voi jäädä pohtimaan myös jotakin toisen puhujan käyttämää ilmausta. Esimerkiksi sellaiset taivutusmuodot kuin pillerejä ja apilojen saattavat tuntua oudoilta tai jopa kielenvastaisilta, jos on itse tottunut käyttämään vain muotoja pillereitä ja apiloiden.
Huomattava osa Kielitoimiston puhelinneuvonnan kysymyksistä koskee tällaista kieliopillista vaihtelua, ja kysymysten muoto on usein tyyppiä ”kumpi vaihtoehdoista on oikein?”. Usein vastaus on, että molemmat vaihtoehdot käyvät. Yleiskielessäkin on nimittäin vaihtoehtoisia muotoja ja rakenteita, joista voi valita tarkoituksiinsa sopivan.
Vaihtelun kuvausta kielioppaissa
Vuosien mittaan Kielitoimistolle on kertynyt paljon kokemusta siitä, millaiset kieliopillista vaihtelua koskevat kysymykset askarruttavat kielenkäyttäjiä. Keväällä 2015 ilmestynyt Kielitoimiston kielioppiopas sisältää vastauksia näihin kysymyksiin. Kirjassa käsitellään monentyyppisiä muoto- ja rakennekysymyksiä ja pyritään selittämään vaihtelun taustoja. Pääosin tarkastellaan yleiskielen piirteitä, mutta monin paikoin sivutaan myös yleiskielen ja puhekielten liukuvaa raja-aluetta. Kaikkia vaihtelussa olevia muotoja ei nimittäin voi luokitella tarkasti yleiskieleen kuuluviksi tai kuulumattomiksi.
Tällaisissa tapauksissa kirja pyrkii antamaan kielenkäyttäjälle keinoja sopivan vaihtoehdon valintaan mm. kertomalla vaihtoehtojen yleisyydestä ja niihin liittyvistä yleisistä asenteista. Tyylejä kuvattaessa korostuu neutraali asiatyyli, mutta oman sijansa saa myös rennompi asiatyyli, jossa kirjoittajan persoona voi tulla näkyviin.
Vaihtelun kuvaaminen kielioppaissa ei ole mikään uutuus. Kaikissa aiemmissakin kielioppaissa on esitelty myös yleiskielen vaihtelua. Eniten on kuvattu taivutusmuotojen vaihtoehtoja. Esimerkiksi tiukkalinjaisen maineessa olevassa E. A. Saarimaan Kielenoppaassa mainitaan mm. seuraavanlaisia yleiskielen vaihtelutapauksia:
kauemmaksi ~ kauemmas ~ kauemma
kasaantua ~ kasautua, kiisi ~ kiiti
haravoissa ~ haravissa, kirjastojen ~ kirjastoiden ~ kirjastoitten
ainoata ~ ainoaa (-ta: ”arvokkaan tyylin tuntua”)
pidempi ~ pitempi
on ~ tulee olemaan (”voi käyttää tarvittaessa”)
Monen kielenkäyttäjän mielikuva kielioppaista tai kouluaikojen opetuksesta on kuitenkin ehdoton vaihtoehdottomuus: yleiskieli olisi yhtenäinen kielimuoto, jossa ei ole rinnakkaisia muotoja. Tämän seurauksena yleinen kysymys ”kumpi on oikein?” on luonnollinen. Monissa vanhemmissa oppaissa korostuukin oikein–väärin-puhetapa ja vaihtelun kuvaaminen on taustalla. Niistä on saattanut tarttua jopa näkemys, että suomen kieli tarkoittaisi samaa kuin normitettu yleiskieli: ”suomessa ei ole kaksoispassiivia” (kuten ollaan tehty), ”meinata ei ole suomea” jne.
Luonnolliset ja tehdyt normit
Suomen eri kielimuotojen – yleiskielen ja puhekielten – kieliopilliset ydinperiaatteet ovat samoja. Esimerkiksi määrite taipuu substantiivipääsanan mukaisesti (tässä talossa, täs talos). Samoin predikaattiverbi taipuu subjektin mukaisesti (minä menen, mä meen) jne.
Puhekielissä muotovaihtelua on luonnollisesti paljon, mutta koska yleiskielen tulee olla yleinen ja yhteinen käyttöväline, sen käyttöä on jossain määrin tarpeen ohjailla. Yleiskielen ydinkohdat normeineen ovat vakiintuneet jo kauan sitten (mm. tässä talossa eikä täs talos, hän menee eikä se menee). Osa normeista koskee yksittäisiä piirteitä, esimerkiksi rektioita eli tiettyä sijamuotoa vaativia tapauksia (kuten pystyy tekemään eikä pystyy tehdä).
Läheskään kaikkia kielenkäyttötilanteita ja ilmaisumahdollisuuksia varten ei kuitenkaan ole sääntöä; yleiskieltä ei siis ole tyhjentävästi normitettu. Eniten yksittäisiä normeja on oikeinkirjoitusta (mm. iso tai pieni alkukirjain, yhdyssanat, välimerkit) ja taivutusmuotoja varten (esim. talossa, syömme; palveluita ~ palveluja). Sen sijaan kun yhdistellään sanoja lauseiksi, ei voi tehdä yhtä selviä yleistyksiä, koska tällöin mukaan tulee sanojen muodostaman kokonaisuuden yhteismerkitys ja -vaikutus kulloisessakin tekstissä. Lausetason valintoja ovat mm. verbin yksikkö- ja monikkomuoto tai paikanilmauksen ulko- tai sisäpaikallissija. Tällaisiin valintoihin liittyviä piirteitä ja esiintymäehtoja ei ole mahdollista kuvata kattavasti, eikä niitä silloin voi myöskään ennakoivin säännöin rajoittaa. Suhteellisesti vähiten on tyyliä koskevia normeja. Niiden rikkomukset kuitenkin herättävät usein eniten tunteita.
Tiukat, väljät ja häilyvärajaiset normit
Osa yleiskielen normeista on ehdottomia (esim. lapset nukkuvat eikä lapset nukkuu, hänen kotinsa eikä hänen koti) ja osa on vaihtoehtoja sallivia eli väljiä normeja. Kielitoimiston kielioppioppaassa kuvataan etupäässä vaihtelua sallivia yleiskielen normeja ja niiden mukaista kielenkäyttöä. Vaihtelua salliva alue on kuitenkin rajoiltaan hämärä. Puhekielten ja yleiskielen ytimen väliin jääkin määrittämätön raja-alue. Yleiskieltä voi kuvata ympyräkaaviona liikennevalojen värein:
Yleiskielen ytimessä on sekä ehdottomia että vaihtelua sallivia normeja ja niiden mukaista kieltä. Kielioppioppaassa luonnehditaan jälkimmäisistä mm. seuraavia vaihtelutapauksia (osassa on pieni merkitysero). Mahdollisuuksien mukaan kuvataan myös vaihtelun taustoja ja joissain tapauksissa vaihtoehtojen yleisyyksiäkin.
juustopala ~ juustonpala
palvelujen ~ palveluiden ~ palveluitten, hypoteeseja ~ hypoteesejä
katsaus asiasta ~ asiaan, tuoksuu hyvältä ~ hyvälle
1960- ja 1970-luvulla ~ -luvuilla
sää on sateinen ~ sateista
isoin ryhmä on ~ ovat koululaiset
Yleiskielen ja puhekielten väliin jäävä (kuviossa keltaisella merkitty) alue on rajoiltaan määrittelemätön ja sisältää runsaasti vaihtoehtoisia muotoja ja rakenteita, joita ei kaikilta osin voi tyhjentävästi kuvata eikä tiukasti normittaa. Normikin voi olla siis rajoiltaan epätarkka, häilyvä ja soveltamisohje lähinnä suuntaa-antava. Tällaisia normeja on jonkin verran. Tietyntyyppisissä yhteyksissä normin rajat ovat siis hämärät ja normin soveltaminen tulkinnanvaraista. Kulloinenkin tekstiyhteys lopulta ratkaisee, mikä tarjolla olevista muodoista on sopivin vai onko valinta vaihtoehtojen välillä vapaa. Esimerkiksi seuraavanlaisia tapauksia koskevat normit ovat rajoiltaan häilyviä:
Asuin ennen Tampereella, jossa ~ missä oli tilaa hengittää.
Tilaa meiltä nyt ohjelma, jonka mukana tulee ~ tulevat päivitetyt ohjeet.
Sain kirjasta hyvän syyn unohtaa kuntoilu ~ kuntoilun.
Yleiskielen rajatapauksia
Kuvion keltaiselle alueelle jää myös sellaisia muotoja tai ilmauksia, jotka jakavat kielenkäyttäjien mielipiteitä: osa pitää niitä yleiskieleen käypinä, osa sopimattomina. Mielipiteitä jakava rakenne on esimerkiksi ilmaustyyppi alkaa tekemään. Kielitoimiston kielioppioppaassa tällaisia ilmauksia kutsutaan yleiskielen rajatapauksiksi. Rajatapaukset ovat muotoja ja rakenteita, jotka kuuluvat yleiskieleen, mutta kirjoittajan on hyvä olla tietoinen niiden käyttöön liittyvistä mielipide-eroista.
Kielitoimiston kielioppioppaassa esitetään joitakin yleiskielen rajatapauksiksi luokiteltuja normiväljennyksiä. Rajatapauksia ne ovat siksi, että osa kielenkäyttäjistä on tiukastikin vanhan normin kannalla, mutta osa ei ehkä edes tunne sääntöä tai ei ainakaan noudata sitä. Uusi, vaihtelua salliva käyttösääntö lisännee vaihtelun määrää, ja lisääntynyt vaihtelu taas aiheuttaa sen, että ajan myötä tunnepitoinen suhtautuminen normiin vähenee.
Normimuutokset herättävät joka tapauksessa tunnepitoista keskustelua, mikä on ymmärrettävää. Onhan oma kieli – myös opittu yleiskieli – tärkeä osa identiteettiämme. Kaikista normiväljennysten mukaisista muodoista ei kuitenkaan tarvitse pitää, eikä niitä myöskään tarvitse itse käyttää.
Edellä mainitun alkaa tekemään -rakenteen lisäksi yleiskielen rajatapauksia ovat mm. muodot tiedottaa jotakuta (jostakin), rakastaa, inhota tehdä (jotakin) ja myöskin :
tiedottaa ihmisille asiasta ~ ihmisiä asiasta
Tiedottaa-verbin peruskäyttöä on ilmaustyyppi tiedottaa jollekulle jostakin (= antaa tietoa jollekulle jostakin). Sen rinnalla melko tavallinen on informoida-verbin mallin mukainen käyttötapa tiedottaa jotakuta jostakin.
Peruskäyttö: Tehtaanjohto tiedotti työntekijöille yt-neuvottelujen alkamisesta. = Tehtaanjohto informoi työntekijöitä yt-neuvottelujen alkamisesta. | Myös: Syy junan myöhästymiseen tiedotettiin heti: opastinlaitevika. (= Junan myöhästymisen syy kerrottiin heti.)
Rajatapaus: Vanhempainiltojen tarkoitus on ollut tiedottaa vanhempia päihteiden vaarallisuudesta. – Vaihtoehtoja: tiedottaa vanhemmille, informoida vanhempia, kertoa vanhemmille.
rakastaa uimista ~ rakastaa uida
Tunneverbien rakastaa, vihata ja inhota kohde esitetään tavallisimmin partitiivimuotoisella ilmauksella: inhoaa juustoa, uimista. Tavallinen (varsinkin puhekielissä mutta myös yleiskielisiksi tarkoitetuissa teksteissä) on lisäksi rakastaa uida, inhoaa myöhästyä -tyyppinen rakenne. Tätä rakennetta ei ole aiemmin pidetty yleiskieleen sopivana. Vastaavaa muotovaihtelua myös yleiskielessä on kuitenkin vanhastaan ollut tunneverbillä pelätä (pelkää uida ~ uimista). Verbejä rakastaa, vihata ja inhota voi tehdä-muodon yhteydessä pitää yleiskielen rajatapauksina teksteissä, joissa kirjoittajan oma persoona voi tunnepitoisestikin näkyä. Neutraaliksi tarkoitetussa asiatekstissä rakenteen käyttö saattaa herättää kielteistä huomiota.
Peruskäyttö: Tolonen rakasti kesäpaikallaan oleskelua. | Hän rakastaa kukkien maalaamista öljyväreillä.
Rajatapaus: Pietiläinen uskoo, että runoilloissa riittää väkeä, sillä hänen mukaansa ihmiset rakastavat kuunnella runoja ravintolassa.
myöskin
Sanassa myöskin on osoitettu kahdesti sama merkitys: myös ’lisäksi’ + -kin ’lisäksi’. Varsinkin kokonaisissa lauseissa pelkkä myös riittäisi ilmaisemaan tarkoitetun merkityksen: ”Vastuu lapsen kasvattamisesta on perheellä, mutta myöskin koulu on kasvattaja.” (→ myös koulu)
Aina myöskin-sanaa ei kuitenkaan tulkita osiensa summaksi, vaan sitä käytetään kivettyneenä merkityksessä ’myös’. Liitteellä -kin on tällöin vastaava tasapainottava tehtävä kuin sanoissa varmaankin, kylläkin tai vaikkakin. Myöskin-sanan käyttö on melko tavallista myös asiateksteissä. Sitä voikin säästeliäästi käytettynä pitää yleiskielen rajatapauksena. Seuraavassa esimerkissä myöskin tuntuu sopivan ilmaukseen jopa paremmin kuin pelkkä myös; vaihtoehtoja olisivat samaten, samoin:
Yksikään republikaani ei äänestänyt lain puolesta. Sama laki hyväksyttiin viime vuonna äänin 60–39, myöskin pelkillä demokraattiäänillä. (~ samaten ~ samoin)
Myöskin-sanan liikakäyttö on kuitenkin tyylirikko.
Muita oppaassa esitettyjä normiväljennyksiä
Kielitoimiston kielioppioppaassa ei esitetä laajoja rakennekokonaisuuksia koskevia normiuudennoksia. Esimerkiksi kaksoispassiivia (ollaan suunniteltu, ei olla suunniteltu) ja omistusliitteitä koskevat normit ovat entiset, vaikka usein kuulee toisenlaisia arvailuja. Rakennekokonaisuuksia koskevien normimuutosten vaikutuksia ei nimittäin voi ennustaa, ja siksi tällaisiin uudistuksiin ei ryhdytä ilman painavaa syytä ja perusteellisia selvityksiä. – Tosin opas toteaa kaksoispassiivista, että joissakin kielteisissä menneen ajan ilmauksissa sen käyttöä voi selvyyssyistä pitää perusteltuna.
Edellä kuvattujen yleiskielen rajatapausten lisäksi oppaassa esitetään joitakin suhteellisen pieniä yksityiskohtia koskevia normiväljennyksiä. Muutama esimerkki:
tyytyväinen asiaan ~ asiasta
Verbi tyytyä ja siitä muodostettu adjektiivi tyytyväinen esiintyvät illatiivimuotoisen ilmauksen kanssa: tyytyä, olla tyytyväinen asiaan. Myös syytä ilmaiseva tyytyväinen asiasta on yleiskielen mukainen:
Tavallisin: Argentiina on tyytyväinen G20-kokouksen tuloksiin. | Yhtiö on tyytyväinen siihen, että myynti kasvoi.
Mahdollinen myös (ilmaisemassa syytä): Hän oli tyytyväinen lohkovoitosta. | Hän oli tyytyväinen siitä, ettei kunnallisveron nostoa kirjattu sopimukseen.
kokea hyväksi ~ hyvänä
Kokea-verbin yhteydessä on aiemmin yleiskielen mukaisena pidetty vain -ksi-päätteistä translatiivi-ilmausta kokea hyväksi. Nykyään myös -na/-nä-päätteinen essiivi-ilmaus kokea hyvänä katsotaan yleiskielen mukaiseksi:
Yli 80 prosenttia koki hoidon hyväksi.
Vain 20,5 % koki hoidon ja tarpeidensa kohtaamisen tason hyvänä.
Kokea voi kuitenkin joskus synnyttää turhan konkreettisen elämyksen sivumielteen. Tätä merkitystä ei sisälly neutraalimpiin vaihtoehtoihin piti hoitoa hyvänä, x:n mielestä hoito oli hyvää, hoito tuntui hyvältä.
Lisäksi oppaassa esitetään entistä väljempi ohje ja sen taustoitus mm. seuraaviin tapauksiin:
- laitosten ja organisaatioiden nimien taivutus: yliopistossa tai yliopistolla
- suunnitelma vuodeksi ~ vuodelle 2017
- riippuen- ja johtuen-sanojen käyttö
- ei juuri ~ ei juurikaan
- ei kauan ~ ei kauaa
- että-lausetta vastaavan tekevän/tehneen-lauseenvastikkeen objekti silloin, kun lauseen pääverbi on käskymuodossa: kuvittele kirjoittavasi kirje ~ kirjeen idolillesi (uusi ohje; tällaista objektitapausta ei ole esillä aiemmissa oppaissa).
Makuasioista voi kiistellä
Yleiskielessä on paljon vaihtelua, mutta kaikista muodoista ei tarvitse pitää eikä kaikkia tarvitse itse käyttää. Vaihtelevista muodoista on kuitenkin hyvä olla tietoa, jotta muiden kielenkäyttäjien valintoja voi ymmärtää. Se, mikä itsestä tuntuu ehkä oudolta tai virheelliseltä, voi silti olla käypää yleiskieltä. Oikein–väärin-vastakkainasettelun sijaan voi siis joskus keskustella tilanteeseen sopivuudesta tai makuasioista.
Entä kouluopetus? On selvää, että häilyviä normeja ei kannata käsitellä koulussa yksityiskohtaisesti. Tärkeää on kuitenkin korostaa, etteivät kaikki normit ole ehdottomia ja selvärajaisia – eivätkä myöskään ikuisia.
Kielitoimiston kielioppioppaan ovat toimittaneet Riitta Korhonen ja Sari Maamies. Muut kirjoittajat ovat Riitta Eronen, Elina Heikkilä, Salli Kankaanpää, Raija Moilanen, Aino Piehl, Sari Vaula ja Annastiina Viertiö.
Kielitoimiston kielioppioppaan esittelyä verkossa:
Korhonen, Riitta & Maamies, Sari 2015: Uutta ja vanhaa kieliopillisesta vaihtelusta. https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/muita_kotuslaisten_kolumneja/uutta_ja_vanhaa_kieliopillisesta_vaihtelusta.18002.news(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)